Annikan isä Seppo ei juuri lastensatukirjoista välittänyt Kujansuun sisarusten ollessa pieniä. Prinsessojen ja prinssien seikkailujen sijaan Pirttikylässä kuultiin tarinoita pihan perunakuopassa asustelevasta Mörtti Röpöstä ja tämän vetokoira Experssistä. Kahdessakymmenessä vuodessa on ehtinyt tarinat hiukan unohtua Annikan muistista, mutta yksi juttu on painunut hyvin selvästi mieleen. Mörtti Röpö lähti vetokoiransa kanssa hakemaan hauen koukkuja  Kuala Lumpurista. Kuala Lumpur kuulosti pienten Pirttikyläläisten mielestä eksoottiselta paikalta, vaikka maailmankuvaan ei juuri Jämijärven kirkonkylää tai Kankaanpään toria kauempana sijaitsevat paikat juuri kuuluneetkaan.

 

Mörtti Röpön jäljissä mekin jatkoimme viileiltä ylämailta matkaa Malesian pääkaupunki Kuala Lumpuriin. Lämpötilaero oli noin kymmenen astetta ja hikeä pukkasi otsalle ihmetellessä kaupungin hyvin toimivaa julkista liikennettä. Pitkästä aikaa olimme kaupungissa missä oli hyvin toimiva kaupunkijunaverkosto. Tolppien päälle nostettu junarata oli myös mahtava tapa nähdä nähtävyyksiä. Pienen junailun jälkeen näimmekin kaupungin tärkeimmän nähtävyyden Petronasin kaksoistornit. 

 

 

Öljy-yhtiö Petronasin pääkonttorirakennus oli komeaa katseltavaa. Mikko ehti katsoa majapaikassa pari dokkariakin pilvenpiirtäjien rakentamisesta ja suunnittelusta. Tornien arkkitehtuurissa on paljon islamin uskoon liittyvää symboliikkaa. Yli neljäsataa metriä korkeat tornit näkyivät ympäri kaupunkia talojen väleissä kulkiessa. Jostain syystä tornit muistuttivat Annikaa Moskovassa nähdyistä Stalinin hampaista. 

Tornien alapuolella on hieno ostoskeskus, useampi museo ja konserttisali. Bongasimme tornien alakerran konsettisalista Sibelius-konsertin, mutta jouduimme jättämään sen kuitenkin budjettisyistä väliin. Tornien takana olevassa puistossa oli näyttävä vesishow, johon satuimme paikalle sattumalta.

 

 

Malesialaisten kansallislajeja ovat kuulemma sulkapallo ja shoppailu. Malesialaisten unelmatreffit ovat ostoskeskuksessa. Länsimainen kynttiläillallinen ei ole mitään siihen verrattuna, että pääsee treffeille shoppailemaan. Jääkaappikylmäksi viilennetyt ostoskeskukset olivat koko perheen viihtymiskeskuksia. Ostareilta löytyi jos jonkinnäköistä ravintolaa ja kauneushoitolaa tavallisten vaate- ja elektroniikkaliikkeiden lisäksi. Yhdeltä ostarilta bongasimme sisätiloihin rakennetun huvipuiston. Sisä-Särkässä oli muunmuassa iso vuoristorata. Samalta ostarilta bongasimme myös jousiammunta-areenan. 

 

 

Majapaikkamme oli hiukan syrjässä keskustan humusta. Skytrain-radan päätepysäkin tienoilla oli mahdollisuus tarkkailla ns. tavallisten ihmisten eloa. Istuimme majapaikkamme läheisissä ravintoloissa ja ihmettelimme immeisten eloa. Teekupposen ääreltä oli hauska seurailla työmatkalla olevia ihmsiä. Viereisen sairaalan henkilökunnalla oli uniformut. Hoitajilla oli kova kiire ehtiä syödä ruokansa ja palata töihin. Viereissä ravintolassa istui iso joukko muslimimiehiä teellä. Jalkapallo pyöri täälläkin telkkarissa. 

 

Meidän Kuala Lumpurin visiittiä piinasi piheys. Kumpaakin reissaajaa hämmästytti nähtävyyksien hinnat. Päädyimmekin vain käppäilemään kaupungin kaduilla ja nauttimaan ilmaisista nähtävyyksistä. Ihmettelimme keskustan katuja ja korkeita rakennuksia. Kiertelimme Chinatownin rihkaman täyteisillä kaduilla ja poikkesimme pikaisesti todella pikkuiseen Little Indiaan. Kiertelimme etsimässä hauenkoukkuja, mutta Mikon netistä löytämät kalastuskaupat olivat suljettuja. Jouduimme luovuttamaan tuloksettoman etsintäkierroksemme. Saimme muutaman paikallisen miehen nauramaan kertoillessamme Mörtti Röpöstä.

 

Jatkoimme matkaamme etelään. Rannikkokaupunki Melaka (Malacca) odotteli meitä parin tunnin  bussimatkan päässä KL:n sykkeestä. Matkaan lähdössä oli pientä kankeutta. Meidän paikat oli myyty bussissa kahteen kertaan. Hyppelimme sitten vajaan kymmenen kertaa eri paikoille. Aina kun vaihdoimme paikkaa seuraavalle, niin tottahan joku tuli kertomaan, että anteeksi istutte hänen paikallaan. Lopulta bussi lähti liikkeelle ja meillä oli paikat.  Hässäkkä unohtui melkein heti kun kuski laittoi pyörimään kasaritoimintatähtien Expendaples KORJAA kolmosen. Harmittavasti leffan loppuratkaisu (joka on varmasti todella yllättävä) jäi näkemättä.

Melakan uuden kaupungin bussiasemalla viihdyimme pitkään. Jostain syystä yksikään bussi ei ollut kulkemassa Vanhaa kaupunkia kohti. Reilun tunnin odottelun aikana ehdimme tutustua opiskelijanaiseen, jonka pääaineena oli Islamilainen bisnes. Meillä on vielä selvittämättä miten tavallinen kauppa ja islamilainen eroavat toisistaan. Busseja ei kuulunut ja väkeä alkoi olla niin paljon laitureille, ettemme olisi rinkkoinemme bussiin mahtuneetkaan. Otimme taksin kohtuuttoman korkealla hinnalla. Taksi vei meidät eri paikkaan kuin pyysimme. Lopulta pääsimme majataloomme, joka ei ollut ehkä reissumme hienoin. Tuntui, että tänään ei kyllä mikään onnistu. Onneksi majatalomme omistaja oli niin loistava tyyppi, että muutaman minuutin jälkeen olimme jo paremmalla tuulella. Reissussa pikkuiset jutut tuntuvat toisinaan suurilta. Tarpeeksi monta vähäpätöiseltä tuntuvaa ongelmaa niin saattaa olla naama mutrulla pitkäänkin. Toisaalta olemme myös hillitsemään hermojamme. Hermostumalla ja turhautumalla ehkä Suomessa jotkin asiat menevät eteenpäin, mutta aasialaiset eivät laita töppöstä toisen eteen yhtään vilkkaammin vaikka kuinka mesoaisi.

 

Vietimme viikon verran pienessä monen mielestä tylsässä kaupungissa. Kaikki nähtävyydet olisi voinut kiertää päivässä tai kahdessa, mutta me halusimme pysähtyä vain oleilemaan kauniiseen rauhalliseen kaupunkiin. Arkemme kului pyykätessä, housuja parsiessa ja kirjoja lukiessa. Oli mukavaa olla kaupungissa, jossa elo oli edullista ja helppoa. Kelpasi iltapäivän kuumina tunteina köllötellä majatalon sohvalla ja katsella leffoja. 

Majatalon isäntä Howard järjesti iloksemme kaikenlaista pientä ohjelmaa. Hän vei meidät mukanaan kiinalaisten tiistaimarkkinoille ostamaan hedelmiä ja maistamaan paikallisia erikoisuuksia. Onneksi olimme Howardin Civicillä liikkeellä, fillarilla ei olisi saanut noin viiden kilon hedelmäsaalista kuljetettua majatalolle. Markkinoiden erikoisuus oli kebab-kioski. Kebab oli lihaisempaa ja paksumpaa kuin Suomessa. Tulisten kastikkeiden sijaan pitan väliin pursotettiin jotain todella makeaa soosia. Lammaspitakebab soijamaidon kanssa oli oikein toimiva yhdistelmä.

 

Kiertelimme portugalilaisten ja hollantilaisten rakentamia rakennuksia tai oikeastaan rakennuksista jäljellä olevia raunioita. Olisimme tarvinneet oppaaan, jotta olisimme ymmärtäneet pytingeistä hiukan enemmän. Varhaisimmat rakennukset olivat portugalilaisten siirtomaaisäntien jäljiltä. Osa näistä oli tuhoutunut, kun hollantilaiset valloittivat kaupungin.

Kirkon raunioilla pääsimme tai oikeastaan jouduimme paikallisten opiskelijapoikien englanninharjoituksen uhreiksi. Pojat olivat saaneet englanninläksyksi haastatella turisteja ja kysellä heidän kuulumisiaan ja mielipiteitä Melakasta. Vastasimme mielellämme ensimmäisille. Kymmenes haastattelija sai meiltä jo aika lyhyitä vastauksia. Opettaja mahtaa olla tyytyväinen, kun koko luokka haastatteli vain meitä. 

 

 

Parhaiten Melakan historiaa meille avasi kaupungin merimuseo. Kaupungin edustalle hukkuneen laivan kopioon oli rakennettu museo, jossa oli runsaasti infoa siitä miten kaupunki on elänyt eri siirtomaaisäntien alaisuudessa. Kaupunki on ollut merkittävä kauppapaikka jo 1400-luvulla. Kaupunki sijaitsee kätevästi Singaporen ja Intian välissä ja toiminut laivojen tankkauspaikkana.  Museossa oli mielenkiintoisia pienoismalleja eri maiden käyttämistä laivatyypeistä. Kaiken kaikkiaan museo oli hieno kokonaisuus. Museon yhteydessä oli kaksi muuta rakennusta, joiden sisältö ei ollut kovin päräyttävää jos ei ole kiinnostunut Malesian rannikon merivoimista.

 

 

 

 

Mikolle jää Melakasta varmasti ikuisesti muistettava kokemus. Howard pyysi meitä osallistumaan yhtenä iltana pyöräretkelle. Annikaa ei huvittanut lähteä, joten Mikko lähti yksin luullen lähtevänsä majatalon kaupunkikierrokselle. Tavallaan pyörälenkki oli kaupunkikierros. Majatalon vieraiden sijaan osallistujat olivatkin paikallisia pyöräilijöitä ja pikku lenkki paljastui 40 km mittaiseksi. Mikko päästeli herrasmiespyörällään (samanlainen pyörä kuin Tunturi Kavaljeeri) pitkin kanavan reunoja ja siltoja muiden osallistujien polkiessa uudenkarheilla pyörillä. Loppuosa lenkistä kulki moottoritien varrella, jossa herrasmiespyörän ominaisuudet pääsivät oikeuksiinsa. Olihan se hienoa ohitella hienommalla pyörällä ajavia. 

 

Parasta Melakassa oli ehdottomasti Pak Putra niminen pakistanilainen ravintola. Söimme viikon aikana varmasti ainakin viidesti siellä. Ravintola on todella kuuluisa malesialaisten keskuudessa tandoorikanastaan. Joka ilta ravintola oli täynnä. Illan aikana pelkästään tandoorikana-annoksia meni useita satoja. Ravintola oli asiakaspaljoudestaan huolimatta rauhallinen ja oli hauska seurailla kanojen valmistusta ja paistamista. Olemme entistäkin perehtyneempiä uuden lempiruokamme valmistuksen saloihin. Annikan täytyy heti Suomeen palattua ilmottautua kansalaisyhdistyksen savivaasien valmistuskursille, jotta saamme tarkoitukseen sopivan paitsoastian valmistettua.

 

 

Viimeisenä iltana majatalossa tapasimme kaverin, joka oli matkalla fillarilla Bangkokista Singaporeen. Kanadalaismies ei ollut ennen kyseistä reissua juurikaan pyöräillyt. Hän oli matkaillut Laosissa ja Kambodzassa ja tultuaan Bangkokiin saanut loisteliaan idean lähteä jatkamaan matkaa fillarilla. Hän oli ostanut käytetyn mummopyörän ja lähtenyt matkaan suuremmin suunnittelematta. Kahden tuhannen kilometrin matkalla hän oli nukkunut riippumatossa ulkona, paikallisten ihmisten olohuoneissa ja joitain yötä majataloissa. Kaveri ei vieläkään osaa itse paikata tai vaihtaa rengasta vaikka rengasrikkoja on sattunut useita reissun aikana. Hänellä oli ollut onnea myötä ja aina rengasrikon käydessä joku paikallinen oli tullut jeesailemaan fillarin kanssa. Thaimaan puolella matkanteko oli ollut hyvinkin sujuvaa, Malesian puolelta kaverilla ei ollut kunnollista maantiekarttaa. Hän oli luottanut vähän turhankin paljon kännykän karttaohjelmaan ja muunmuassa päätynyt sotilaiden eristämälle alueelle. Hänen reissunsa vaikutti niin mielenkiintoiselta, että meidän alkoi syyhyttää päästä tekemään itsekkin vastaava. 

 

Melakan viikon jälkeen lähdimme Johor Bahruun Singaporen rajakaupunkiin muutamaksi päiväksi. Alunperin meidän piti mennä Johoriin Legolandian vuoksi. Kaakkois-Aasian ainoa Legolandia kiinnosti meitä legoinsinöörejä kovasti. Harmiksemme unohdimme ostaa liput yli viikkoa ennakkoon ja ovelta ostettu lippu oli aivan liian kallis meille. Päädyimme ottamaan huvipuiston sijaan hienomman hotellin ja nauttia kuntosalista ja uima-altaasta. Suuresta huoneestamme oli näkymä joen yli Singaporen kaupunkivaltioon.

 

Meillä riitti hämmentyneitä hetkiä uima-altaalla. Uima-altaalle ei ollut erityisempiä pukeutumisohjeita, joten oletimme, että bikinit ovat ihan OK asustus. Tulimme toisiin ajatuksiin nähtyämme musliminaiset verhoutuneina huntuihin ja märkäpukuihin. Maassa maan tavalla ja seuraavalla kerralla Annikakin löysi rinkasta tavalliset uikkarit bikinien sijaan.

Suurempaa hämmennystä meille kuitenkin aiheutti se, että yhtenä päivänä altaan vesi vaihtoi väriä. Yhtäkkiä sinertävältä näyttänyt vesi olikin vihreää. Mikko uskaltautui uimaan värinmuutoksesta huolimatta. Suurempia jälkiseuraamuksia tästä ei vielä ole ainakaan esiintynyt.

 

Johor Bahrusta emme löytäneet juuri mitään mainitsemisen arvoista. Kaupunki muistutti hiukan Kouvolaa tai Vantaata harmaine neuvostehenkisine rakennuksineen. Rannalla oli muutaman korttelin verran vanhoja kohtuullisen hyvin säilyneitä rakennuksia. Kaupunki on kasvanut Singaporessa työskentelevien nukkumalähiöksi. Singaporen hintoihin nähden Johor Bahru on edullinen. Viihtyisyys ja siisteys eivät ole Singaporen tasolla. Kaupunki on singaporelaisten viikonlopun viettopaikka. Samaan tapaan kun suomalaiset lähtevät Tallinnaan nauttimaan edullisesta juomasta ja ruuasta matkaavat singaporelaiset Johoriin. 

 

Johor Bahrusta kävimme anomassa Indonesian kahden kuukauden viisumia konsulaatista. Konsulaatin nettisivuilta puuttui aukioloajat ja kaikki mahdollinen tieto viisuminhakemisesta. Yritimme soitella konsulaattiin, mutta mikään netistä löytämämme numero ei toiminut. Totesimme, että kerätään erilaisista matkablogeista ja matkaoppaista tiedot yhteen ja lähdetään kokeilemaan saammeko viisumia. Hankimme aamutuimaan halvimman lentolipun ulos Indonesiasta parin kuukauden päähän. Lippua emme aio käyttää, mutta ilman lippua ei myöskään viisumia heruisi. Kopiomme hotellin respassa passimme kuvasivun ja Malesiaan saapumisleiman. Otimme matkaan kaksi värillistä passikuvaa. Konsulaatissa selvisi, että meillä pitää kertoa myös missä majoitumme Indonesiassa. Varausta meillä ei ollut esittää, mutta onneksemme meillä oli sähköpostissa yhden Indonesiassa toimivan sukelluskeskuksen osoite. Laput oli nopeasti kirjoitettu ja jätetty tiskille. Pieni jonotus kassalle maksamaan. Käsittelyaika oli vain yhden vuorokauden, joten saimme seuraavana päivänä tulla hakemaan passimme takaisin. Voimme siis suositella Johoria lämpöisesti, jos aikoo viisumibisneksiä hoidella Malesiassa.

Passeja noutaessa bongasimme konsulaatin ovelta pukeutumisohjeet. Edellisenä päivänä meillä oli sattumalta ohjeistuksen mukaiset asialliset pitkät vaatteet päällä. Noutohetkellä Mikolla oli jalassa shortsit, joista polvet vilkkuivat. Ehdimme jo hetken spekuloida käännytetäänkö meidät takaisin hotellille pukeutumaan. Onneksemme virkailijat eivät olleet nipolla päällä ja saimme pyrähtää viisumiluukulla. Kuudenkymmenen päivän viisumitarra passissamme saimme jatkaa matkaa kohti Singaporea.