Indonesia on maailman monipuolisin sukelluskohde. Parilla kymmenellä tuhannella saarella riittää sukelluskohteita. Tutkimme tovin jos toisenkin eri kohteita ja lopulta bongasimme helsinkiläisen sukellusliike Sea Safetyn sivuilta, että järjestävät matkoja paikkaan nimeltä Una Una. Nettisivuilla Una Unan lupailtiin olevan maailmanluokan sukelluskohde, olihan tämä tarkastettava omin silmin.

 

Aamupalan jälkeen kahdeksan tietämissä hyppäsimme jälleen majapaikan yhteysalukseen. Emme aivan ehtineet Wakaihin saakka, kun Una Unan julkinen potski tuli vastaan merellä. Hyppäsimme kimpsuinemme ja kampsuinemme paatista toiseen ja lähdimme veneellä kohti Una Unan tulivuorisaarta. Annika yritti tähystellä ulapalle, jos olisi nähnyt lumbalumbia eli delfiinejä. Delfiinit loistivat poissaolollaan, mutta tasaisin välimatkoin näimme lentokaloja jotka liitelivät kymmeniä metrejä ulapalla. 

 

Olimme taittaneet lähes viikon verran matkaa Rantepaosta päästäksemme Una Unalle. Nyt vihdosta viimein pääsimme tassuttelemaan saaren hiljaisille rannoille. Saarella asustelee reilut tuhat henkeä ja siellä on vain yksi resortti. Kyseessä ei ole siis mikään turismilla kyllästetty saari. Rannalla ja saaren päätiellä kävellessä törmäsimme lehmälaumoihin. Paikalliset tervehtivät iloisesti jo pidemmänkin matkan päästä. Jälleen kerran meitä harmitti, ettemme olleet opetelleet indonesian bahasaa yhtää enempää. Lukusanoilla ja peruskohteliaisuuksilla ei vielä kovin pitkälle pötkitä keskustelussa. 

 

 

Una Unan ainoa resortti on suomalaisen Emmin ja hänen miehensä Andriyn pyörittävä Sanctum. Paikat olivat vasta rakenteilla meidän siellä ollessa, mutta paikka oli jo rakennusvaiheessa oikea paratiisi. Vakuutuimme heti, että paikkaan on päästävä uudelleen valmistumisen jälkeen. Bungalowit olivat mukavan tilavia ja vaaleita, simppeleitä ja siistejä. Pihapiiri oli vasta rakenteilla, mutta joka puolelle oli tulossa hedelmäpuita, yrttejä, kurpitsoita, tomaatteja jne. Meidän piti pyörähtää Una Unalla vain muutaman päivän verran, mutta yhtäkkiä huomasimme viihtyneen saarella yli viikon. 

 

Sanctum oli vielä rakennusvaiheessa, joten ruokailu oli järjestetty noin kilometrin päässä sijaitsevassa kotimajoituksessa. Perhe tarjoili paikallista ruokaa lounaaksi ja päivälliseksi. Pääosin tarjolla oli riisiä, kalaa, kananmunaa ja kurpitsaa eri muodoissa. Simppeliä perusruokaa, joka oli tyypilliseen indonesialaiseen tapaan todella tulista. Liha on köyhissä maissa yleillisyys paikallisille, tavallisesti lautaselta löytyy vain riisiä. Majapaikan emäntä ja isäntä poikineen olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Heidän pihapiirinsä oli mukava paikka seurailla eläimiä. Lounaan jälkeen oli kiva katsella maata kuopsuttavia kanoja ja naapurustosta karkailevia vuohia. Kukot olivat kuin aapisesta konsanaan. 

 

Emmin lisäksi Sanctumissa oli suuri joukko muitakin suomalaisia. Olemme tottuneet reissun aikana, että joka majapaikassa on aina kiintiösaksalainen, britti ja ehkä jenkki. Tällä kertaa ruokapöydän ympärillä oli parhaimmillaan (pahimmillaan) kymmenkunta suomalaista ja muutama muualta tullut. Ja toki kiintiösaksalainen ja brittikin löytyivät. Tuntui todella hassulta puhua suomea isolle joukolle muita ihmisiä. Ehkä ihan hyvää valmistautumista kotiinpaluuseen. Muutama viikko ennen meidän saapumista saarelle olivat tulleet matkaajat Osku ja Mira. Heidän piti alkuperäisen suunnitelman mukaan sukeltaa muutama kerta ja lähteä sitten jatkamaan matkaa kohti etelää. Toisin kävi. Heti ensimmäisen sukelluksen jälkeen pariskunta oli päätynyt kyselemään divemasterin paikkaa Emmiltä. Mira ja Osku jättivät kotiinpaluuliput käyttämättä ja päättivät jäädä sukeltamaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi Unan Unan vesiin. Emmin apuna hyöri yleisnainen Julia, joka oli pitkän reissun aikana sattumalta päätynyt saarelle. Oli mainiota päästä juttelemaan reissaamisesta ja maailman menosta hiukean reissutyypin kanssa. Julia taisi aiheuttaa meihin pienen vapaaehtoistyö innostuksen. 

 

Sukeltamaanhan paikkaan oli tultu ja meidän oli päästävä pinnan alle heti saapumisen jälkeen. Paikan ensimmäisen sukelluksen teimme suoraan resortin rannasta Jam -nimiseen paikkaan. Jam on pitkulainen koralliriutta muutaman sadan metrin päässä rannasta. Matkalla näimme hervottoman kokoisen pyörivän barracudaparven. Kalat eivät ujostelleet sukeltajia ja pääsimme katselemaan näkyä rauhassa.

 

 

Korallien seassa uivia kaloja ihmetellessämme Emmi bongasi sinisen seasta kohti uivan riuttahain. Upea kala lipui nopeasti, mutta tyynesti lähelle meitä kunnes kierähti ympäri ja ui poispäin ryhmästä. Ihmetykseksemme kala kiersi ympäri ja palasi katsomaan sukeltajia uudestaan kunnes katosi kokonaan näkyvistä. Hai oli arviolta puolentoista metrin pituinen. Aikamoinen aloitus sukelluksille! 

 

Kävimme Jamilla Oskarin ja Miran kanssa muutaman päivän päästä uudestaan auringonnousun aikaan. Korallit näyttivät eri värisiltä auringonnousun valossa ja sävyt muuttuivat myös sukelluksen aikana. Kannatti raahautua sängystä viiden jälkeen aamulla. Riutan lähellä näimme näimme ison parven bumphead papukaijakaloja. Balilta tuttuja isoja pallopäitä oli arviolta parinkymmenen kalan parvi. Onnemme jatkui sillä näitä kaloja kohtaa ani harvoin sukeltaessa.

Sukelluksen aikana alkoi yht’äkkiä kuulumaan hirveää jyrinää. Luulimme kumpikin että joku kalastaa dynamiitilla. Ääntä jatkui pidempään, eikä missään näkynyt isoa venettä, joka olisi voinut selittää asian. Tämä oli ensimmäinen maanjäristyksemme ja koimme sen veden alla. Kalat säntäilivät peloissaan piiloon ja korallit tärisivät, mutta järistys oli nopeasti ohi. Järistys ei paikallisittain ollut suuri, mutta meille aikamoinen kokemus. Jamin lisäksi sukelsimme useampaan otteeseen myös Pinnacle -nimisellä kohteella, jossa oli yhtä upeaa korallia ja korallikaloja.

 

 

 

Muitakin sukeltajia vaivannut korvakipu iski Annikaan viikon aikana ja hän joutui vähentämään sukellusten määrää. Yli puolella sukeltajista oli samaa vaivaa, ilmeisesti tämä johtui siitä, että vedessä oli paikoitelle pirun paljon planktonia. Pysyisivät ötökät kaukana meidän korvista! Una Unalta alkaen olemme kuuliaisesti pesseet korvat jokaikisen sukelluksen tai snorklauksen jälkeen. 

 

Eräänä päivänä tsekkasimme hiekkapohjakohteen nimeltä Rock. Emmi ohjeisti meidän kohdistamaan katseemme hiekkapohjaan. Muutaman minuutin sukeltelun jälkeen näimme hiekassa ensimmäisen sting rayn eli rauskun hännän ja silmäparin. Pienehköjä rauskuja oli hiekkapohjassa siellä täällä. Rauskut liihottelivat hiekkapohjassa etäämmälle meidän potkutellessa hiekkarinteellä. Olimme ehtineet nähdä niin monia kauniita koralliseinämiä, että hiekkapohjasukellus oli erittäin tervetullutta vaihtelua. Koralliseinämien koloissa näkee aivan erilaisia eläimiä kuin hiekalla. Pohjassa lymyili pieniä rapuja ja muita elukoita, joita emme olleet aiemmin nähneet.

Sukelluksen päätteeksi Emmi testasi meidän nosteen hallinta taitoja pyytämällä ottaa räpylät pois jalasta. Hiekkapohjalla hypellessä ilman räpylöitä tuntui kuin olisi päässyt kuukävelylle. Annikaa hirvitti ajatus hyppelystä ja hymy ei ollut varsinaisesti huulilla, kun Emmi ohjeisti tekemään kuperkeikkoja. Pikkuisen harkinnan jälkeen kuperkeikat sujuivat vallan moitteettomasti. 

 

 

 

 

Viikon ehkä tyrmistyttävin sukelluskohde oli Hong Kong. Kohteen nimi on valittu kuulemma sen mukaan, että veden alla on kalaa kuin Hong Kongissa ihmistä. Suureelliset mainospuheet kohteen hienoudesta eivät olleet lainkaan liioittelua. Veden alla leijuessa riitti katseltavaa. Kaloja oli niin paljon kuin vaan kukaan osaa kuvitella. Joka puolella oli jos jonkinmoista merenelävää. Sukelluksen aikana näimme ainakin kilpikonnia, lehtikaloja, napoleonkaloja, rauskuja ja erilaisia papukaijakaloja. Kaloja oli niin paljon, että sukeltaja olisi voinut istahtaa hiekkaan ja vain katsella kalojen näytelmää. Uskomaton sukellus!

 

Viikon siistein yksittäinen uusi vedenalainen tuttavuus oli Eagle ray-rausku. Jättiäläinen liiteli eräällä seinämäsukelluksella alapuolellamme tyynen rauhallisesti. Me emme olleet yhtä tyynen rauhallisia katsellessamme kaverin toimia. Jos veden alla voisi kiljua innostuksesta niin kiljahduksia olisi varmasti kuulunut. 

 

 

Suurin osa sukelluskohteista sijaitsee aivan resortin läheisyydessä, kaukaisimmat noin puolen tunnin venematkan päässä. Merivesi oli varsin miellyttävä 30 astetta, joten paksua märkäpukua ei sukelteluissa tarvita. Meille passeli valinta oli tuttu ja turvallinen 3mm lyhyt märkkäri. 

 

Reissun yksi lempparikoirakaveri löytyi myös Una Unalta. Emmin kettuterrieri Bonbon oli meidän kaveria ihan heti alusta alkaen. Bonbon aiheutti meille vakavan laatuista koirakuumetta omalla hurmaavalla luonteellaan. Koirakaveri oli erityisen taitava jahtaamaan kotimajoituksen kissoja ja olipa Bonbon yhytetty popsimassa kananpoikiakin. Meidän on tehnyt monesti reissun jälkeen mieli laittaa Emmille viestiä ja kysellä koirakaverimme kuulumisia. 

 

 

Viikon ehkä erikoislaatuisin tapahtuma oli osallistuminen paikallisiin häihin. Matkasimme mopon lavalla Unan Unan keskustaajamaan hääjuhliin. Hääjuhlissa oli tarjolla herkullista paikallista ruokaa, parasta mitä kylästä löytyi. Ohjelmana ilmeisestikkin oli jonkin tyyppinen karaoke. Vieraat vuoronperään kävelivät lavalle musikanttien seuraksi ja luikauttivat indonesialaisia hittibiisejä hääparille. Kotimajoituksen isäntä Nino kyseli josko joku turistiseurueesta osaisi laulaa. Hän oli saanut vihiä, että Samu osaisi lauleskella. Hetkeä myöhemmin lavalle kuulutettiin mister Samua. Samu esiintyi loistavasti laulaen Beatlesin hittejä. Tarkemmin kuunnellut olisi ehkä havainnut Samun laulaneen noin kolmea muistamaansa säettä laulusta, mutta paikallisiin valkonaaman esiintyminen upposi. Mister Samu kutsuttiin uudelleenkin laulamaan. Epäilemme, että Una Unalla puhutaan vielä pitkään Mister Samusta.

 

 

Laulujen lomassa kävimme onnittelemassa hääparia ja tiputtamassa lahjarahan koriin. Hääpari sai lahjaksi myös Sanctumin mainospaidat. Suomessa ei monikaan hääpari hyppisi innosta saadessaan paikallisen majapaikan t-paitaa, mutta Una Unalla paita oli kuuminta hottia.

Paikalliset olivat todella uteliaita meistä turisteista. Erityisen kiinnostuneita paikalliset lapset olivat itävaltalaisita kuusi- ja neljä vuotiaista vaaleahiuksisista pikkutytöistä. Tyttöjä tuijotti välillä ainakin kymmenen paikallista lasta. Myös Bonbon varasti osansa showsta hurmaavalla olemuksellaan, taisi koirakin saada mahansa täyteen juhlaherkuista.

 

Una Una oli ehdottomasti koko reissun siisteimmistä paikoista. Voimme suositella Sanctumia kaikille sukeltajille, jotka eivät tarvitse viiden tähden resorttia marmorilattioineen. Sanctumissa oli rakennusvaiheessa samaa tunnelmaa kuin kesämökillä. Puhelin ei kuulu, pesulla käydään kipposuihkussa ja maisemat ovat mielettömän kauniita. Tätä nykyä Sanctum on tosin jo virallisesti valmis ilmastoituine bungaloweineen, joten nyt myös kermahanurien kelpaa saarella tepastella vaikka mökkifiilistä toivottavasti löytyy vieläkin.