Phnom Penhin äkkilähdön jälkeen päädyimme  matkaamaan kohti etelää ja Kampotin kaupunkia. Heti pikkubussiin hypättyämme meitä nauratti. Uskoimme, että nyt on taas koettu vastoinkäymisiä toviksi. Bussissa näytettiin alusta loppuun Rambot 1, 2 ja 3. Elokuvia katsellessa luteet ja torakat olivat muisto vain.

2014-12-12_18_26_20.jpg

Auringon laskun jälkeen saavuimme kaupunkiin. Majapaikkamme oli yllättävän hyvä. Kylppärissä ei tosin ollut lainkaan massattu vesiputkien läpivientejä. Pieni homeenhaju ei meitä neljän yön aikana liikoja häirinnyt. Pääasia oli se, ettei tarvinnut jakaa punkkaa ötököiden kanssa.
Päivä muuttui entistä paremmaksi, kun pääsimme syömään erittäin herkullista ruokaa. Olemme huomanneet, että ruuan laadulla on merkittävä vaikutus yleiseen olotilaan. Huonot ruokakokemukset saavat vain kiukuttelemaan. 
Pikkuinen kaupunki oli loistava pakopaikka kaikelta pääkaupungin kurjuudelta. Siirtomaakauden symbaattiset rapistuneet rakennukset, hiljaiset kujat ja ystävälliset ihmiset olivat täydellinen vastakohta Phnom Penhille.
Annika yritti kieltää Mikkoa kävelemästä pimeintä mahdollista katua Kampotin keskustassa. Annikan kieltoja ei juurikaan kuunneltu, vaan Mikko paineli tutkimaan mielenkiintoiselta näyttävää katua. Kiertely ja tutkailu kannatti, löysimme sattumalta paikallisen kotiruokaa tarjoavan ravintolan. Hinnat oli kahdesta neljään taalaan annokselta. Ravintolassa ei ollut kuin muutama pöytä ja henkilökuntaakin vain kaksi henkeä. Ruoka oli todella maukasta.

2014-12-12_19_00_47.jpg

Kampotin maakunta on tunnettu pahalta haisevasta hedelmästä Durianista ja erittäin hyvästä pippurista sekä suolasta. Durian on kookas hedelmä, jonka pintaa peittää piikikäs kuori. Suuresta koosta huolimatta syötävää vihreästä pötkylästä saa vain vähänlaisesti, sillä hedelmälihaa on ainoastaan pieni kerros siemenen ympärillä. Duriania syödessä on syytä pitää nenästä kiinni, koska hedelmä haisee kun kärpän raato. Mikon ja muutamien muiden mielestä hedelmä on kuitenkin maistuvaa, joten sitä kannattaa popsia hajusta huolimatta. Toiset väittävät, että durian muistuttaa syöjäänsä ateriasta vielä seuraavanakin päivänä röyhtäisyjen muodossa.

Vuokrasimme skootterit pariksi  päiväksi. Annika ei jaksanut enää roikkua Mikon tarakkaharakkana vaan vaati saada oman pyörän. Skootterivuokra ei päätä huimannut, yhden skootterin sai viidellä taallalla per päivä. Taas oli suurta vapauden tuntua, kun pääsimme kaasuttelemaan mopedeilla.

Ensimmäisenä mopovuokrapäivänä suuntasimme Kepin kaupunkiin noin  30 kilometrin päähän Kampotista. Mukavaa ajelua hyväkuntoisilla teillä kohti hiekkarantoja. Teillä oli paljon muitakin menijöitä mopoilla ja fillareilla sekä Lexuksilla. Kambodzalaiset osaavat kuormata niin polkupyöränsä, moponsa kuin kuorma-autonsa niin täyteen, että hetkittäin pelotti ajella rakennelmien perässä. Teillä kuljeskeli myös kärryjä, joita veti vesipuhvelit ja härät. 

2014-12-12_18_25_54.jpg

Kepin rannoille saapuessa poikkesimme kalamarkkinoille. Paikalliset kävivät ostamassa tuorretta kalaa ja äyriäisiä suoraan merestä. Myyjät pitivät ravut ja kalat merivedessä ja nostivat pyydyksensä asiakkaiden ilmaannuttua paikalle. Tarjolla oli myös grillattuja kokonaisia kaloja ja muita meren asukkaita. Paikallinen erikoisuus olisi ollut rapuja suolalla ja pippurilla. 

2014-12-09_12_51_49.jpg

2014-12-09_12_52_14.jpg


Jatkoimme rantatietä kohti kaupungin keskustaa.Teiden varsilla meren rannalla istui perheitä piknikillä. Eväsretkiä varten oli rakennettu erilaisia levähdyspaikkoja tien varteen riippukeinuineen. 
Mopoillessa näimme myös kylän tärkeimmän nähtävyyden, usean metrin kokoisen rapupatsaan. Kampotin durianin kaveriksi oli rakennettu suuri betoninen rapu. 

2014-12-09_12_53_30.jpg


Poikkesimme jääkahville kauniiseen lahteen pieneen paikallisen perheen ravintolaan. Oli hauskaa seurailla miten kahteen mukilliseen jääkahvia saadaan työllistettyä kaikki kolme työntekijää. Yksi keitteli kahvi, toinen murskasi jäät ja kolmas etsi mukit. 
Kahvilla juttelimme saksalaisen tytön kanssa, joka kehui kovasti yhtä monista pippurifarmeista. Me päätimme vaihtaa uimisen pippurin kasvattamiseen tutustumiseen. Tytön neuvojen mukaan ajeltuamme totesimme ajaneemme pahasti ohi risteyksestä. Palasimme jälkiämme ja löysimme hiekkatien, joka johti pippurifarmille. Luomufarmia veti ranskalainen kokki paikallisen vaimonsa kanssa. Herra esitteli kasvatusta ja rouva hoiti kioskin puolta. 

2014-12-09_12_54_49.jpg

2014-12-09_12_55_29.jpg

2014-12-09_12_55_57.jpg

Pääsimme näkemään seitsemän vuotta vanhat pippurikasvit, jotka kiipesivät pitkiä seipäitä pitkin kohti taivaita. Kasvit oli suojattu liian paahtavalta auringolta. Kierroksen aikana kuulimme, että pippuri kasvaa parhaiten vesoista, ei pippureista. Kuulimme myös laajahkon esitelmän miten kasveja uhkaavia hyöntesiä ja tauteja torjutaan luonnon omilla antimilla. 
Opimme kierroksen aikana, että samasta pippurikasvista saadaan vihreää, mustaa, punaista ja valkoista pippuria. Valkopippuri on itseasiassa punaista pippuria, josta on poistettu pesemällä kuoret. 

Kepissä ihmettelimme omia reittivalintoja. Kepin rapumarkkinoilta pystyi näkemään Phu Qoucin saaren. Teimme pitkän lenkin Saigonin ja Phnom Penhin kautta Kampottiin ja Kepiin. Toisaalta, pieni harhailu ei niin järkevään suuntaan toi meille mainioita kokemuksia. 

2014-12-09_12_54_04.jpg

Juuri ennen takaisin Kampotiin saapumista näimme kaupungin kuuluisat suolapellot. Pellot näyttivät meidän silmiin samalta kuin riisipellot, näillä pelloilla ei vain kasvanut mitään. Mitä ilmeisemminkin "pelloilla" yritetään kuivata suolaa merivedestä. 

Kampotin vieressä sijaitsee Bokorin luonnonpuisto. Luonnonpuistossa ei syystä tai toisesta saa liikkua kuin teitä pitkin. Me mopoilimme vuorelle ihailemaan kauniita maisemia ja 1920-luvulla ranskalaisten rakentamia rakennuksia. 
Bokorin kukkuloiden maisemat ja viileä ilmasto olivat kiehtoneet ranskalaisia siirtomaaherroja siinä määrin, että sinne oli rakennettu kasino, hotelli, kirkko, poliisiasema ja useampi muu rakennus. Siirtomaaherrat saapuivat kukkuloille viilentymään ja nauttimaan uskomattoman kauniista maisemista sekä pelailemaan hiukan uhkapelejä. 
Ranskalaisten jälkeen punakhmeerit käyttivät rakennuksia ja kukkuloita asemapaikkoinaan sisällissodassa. Punakhmeerit ja heidän miinansa saatiin siivottua alueelta vasta 1990-luvulla. Nykyisin osassa rakennuksia asustelee rakennustyömailla työskenteleviä. Suurin osa rakennuksista on täysin hylättyjä. Alueelle on rakennettu suuri uusi kasinohotelli ja useita kerrostaloja. Keskellä ei mitään olevat kerrostalot näyttävät hiukan omalaatuisilta. 

2014-12-09_12_58_23.jpg

Kukkuloilta aukeaa kaunis näkymä merelle. Istuimme jyrkänteen reunalla pitkään vain kuuntelemassa alapuolella aukeavan viidakon ääniä. Sieltä kuului varmasti ainakin apinoiden ja hyönteisten ääniä. Kiertelimme hotellin huoneissa ja kellarissa. Hotellin pinnat oli kunnostettu muutama vuosi sitten, joka luonnollisesti vähentää hylätyn asumuksen autenttisuutta. Varsinkin kun pinnat oli kunnostettu heittämällä rikkoontuneen pinnan päälle vain kerros laastia. Onneksi paikoin oli jäljellä mm. alkuperäisiä lattialaattoja. Kirkko oli edelleen ilmeisesti käytössä alttarista ja kukkasista päätellen. Mikko kierteli myös vanhassa hylätyssä kartanossa, johon joutui kiipemään ikkunan kautta.

2014-12-09_12_59_58.jpg

2014-12-09_13_00_58.jpg

2014-12-09_12_58_48.jpg

2014-12-09_13_01_26.jpg

2014-12-09_20_56_56.jpg

2014-12-09_13_01_49.jpg

2014-12-09_13_04_31.jpg

Takaisin päin ajellessamme ohitimme tiellä isohkon apinan. Apina pinkoi pöpelikköön nähtyään meidät. Me pysähdyttiin tien sivuun ja ihmeteltiin puissa hyppiviä kymmeniä apinoita. Aika hassun näköistä, kun kaverit hyppivät puusta toiseen.
Apinoiden ihmettelyn jälkeen alkoi satamaan vettä. Pidimme sadetta vanhassa hylätyssä kuninkaan palatsissa parin tunnin verran. Talo oli hiukan kummallinen paikka, sillä sitä vartioi vartijat ja huolimatta talon rapistuneesta kunnosta siellä asuttiin edelleen. Sadetta kanssamme piteli myös saksalainen matkamies jolla epäonnekseen oli vain lyhyet tamineet yllä. Korkeammalla kukkuloilla sateen yllättäessä voi olla yllättävän kylmä. Sateen lakattua pääsimme ajelemaan kolmekymmentä kilometriä hotellimme. Vuorenhuipulta noin kilometristä lähtiessämme palelimme, alhaalle kaupunkiin päästessämme hikoilimme tropiikin tapaan. 

2014-12-12_18_26_41.jpg

Ennen reissua ajattelimme, että munkit ovat kaikesta modernista ja ihnimillisestä kieltäytyviä kaapuihin pukeutuneita herroja. Heti reissun alussa saimme tietää, että buddhalaisista munkeista suuri osa on nuoria miehiä, jotka viettävät vuodesta kymmeneen vuoteen suorittamassa tehtäväänsä. Erityisesti Laosissa moni valitsee munkkeuden ja asepalveluksen väliltä. Tehtävän suoritettua palataan takaisin tavalliseen eloon kotikonnuille.
Kokemuksiemme mukaan buddhalaiset munkit osaavat kyllä selvästi nauttia elämästä. Munkit käyttävät toki kaapujaan ja heillä on lukematon määrä sääntöjä, jotka rajaavat heidän elämäänsä. Mies munkki ei saa esimerkiksi käydä yli kahdeksan sanan keskusteluja naisen kanssa tai ajaa itse mopolla tai autolla. Älypuhelimia tai selfietä buddhapatsaiden kanssa ei ole kielletty. Kepissä näimme rannalla ison joukon munkkeja rannalla paistattamassa päivää.

2014-12-09_12_57_07.jpg

Jos Suomessa kuuron, mykän tai liikuntarajoitteisen elo on hankalaa, niin voi vain arvailla millaista elämä on kehitysmaassa. Kerjäläisiä kehitysmaissa riittää. Olemme yrittäneet olla antamatta kerjääville ihmisille rahaa. Yritämme antaa lahjoituksia paikallisten avustusjärjestöjen kautta. Kampotista löysimme Epic Cafe nimisen kahvilan, joka työllistää paikallisia  kuuroja ja liikuntarajoitteisia sekä kehitysvammaisia kahvilatyöntekijöikseen. Kahvilasta sai niin hyvää aamupalaa, että päädyimme syömään joka aamu siellä. Ruokalista oli herkullinen yhdistelmä välimerellistä ja paikallista Khmer-keittiötä. Nuudelikeitot joutuivat hetkeksi sivuun aamupalapöydistämme kun  saimme maistella erilaisia täytettyjä leipiä ja tuorepuristettuja mehuja. Kahvilassa oli myynnissä myös Epic Cafeen työpajassa valmistettuja käsitöitä, paitoja ja laukkuja. Annikan matkaan lähti kukkakuvioinen hygienia- eli meikkilaukku. Kahvilan hintataso oli hiukan paikallista korkeampi, mutta kuitenkin maltillinen moniin turistipaikkoihin verrattuna.