Kahdeksan Koh Rong Samloenin saaripäivän jälkeen suuntasimme mantereelle. Sukelluskeskuksen yhteysveneellä puksuttelimme reippaan kolme tuntia isohkoissa aallokoissa. Pimeä ehti laskeutua ennen kuin ehdimme rantaan. Insinöörejä kiinnosti kovasti seurailla sataman konttinosturin toimintaa ja suuren rahtilaivan lastausta. Sihanoukvillestä emme ehtineet tutustua juuri muuhun kuin satamaan, suurella leijonapatsaalla koristeltuun liikenneympyrään ja majapaikkaamme. Aamulla oli jälleen aika suunnata eteenpäin.

Puoli kahdeksan maissa linjuri nouti meidät majapaikalta ja linjurin nokka suunnattiin kohti Thaimaan rajaa. Bussimatkalla ehdimme ihastella Kambodzan maisemia ja maalaisten touhuja. Jaksamme edelleen ihastella tienvarsien vesipuhveleita, lehmiä ja kanoja. Linjuri oli vanhahko ja aivan täynnä. Me onneksemme pääsimme istumaan vierekkäin etupenkkiin, osa paikallisista matkasi muovijakkaroilla bussin keskikäytävällä.

Viiden tunnin matkaamisen jälkeen saavuimme rajalle. Bussikuski pysäytti auton ja avasi oven. Linja-autoon syöksähti kymmenen mopotaksikuskia tarjoamaan kyytiä ja apua lippujen ostossa. Kuski tai rahastaja eivät kertoneet että missä olemme tai miten pitkä matka rajalle olisi. Päätimme heittää rinkat selkään ja lähteä käpöttelemään oletettua rajaa kohti. Muutaman sadan metrin päästä löytyikin raja-asema ja saimme pienellä odottamisella leimat passeihin. Thaimaan rajalla kirjoittelimme tutun näköiset maahansaapumislomakkeet ja saimme uudet maahantuloleimat passeihimme.
Olimme ehtineet pelätä, että Thaimaan puolella olisi vastassa sata ja yksi tuktuk-kuskia, minibussifirman edustajaa tai muuta kaupustelijaa. Emme nähneet ketään. Muutaman minuutin kiertelyn jälkeen löysimme bussifirman edustajan, joka lupasi suoria vaihdottomia neljän tunnin yhteyksiä Pattayalle. Nuudelikeitot nassuun odotellessa ja eikun menoksi.

Suora ja vaihdoton yhteys Pattayan lomaparatiisiin ei mennyt ihan myyntipuheiden mukaisesti. Hyppäsimme minibussiin neljän tietämissä. Vartin ajelun jälkeen vaihdoimme seuraavaa samanlaiseen minibussiin, jolla pääsimme etenemään noin tunnin verran Tratin kaupunkiin. Puolen tunnin epätietoisen odottelun jälkeen hyppäsimme lava-autotaksin kyytiin ja vaihdoimme jälleen kerran minibussiin. Me änkeydyimme minubussin takapenkille. Me olimme aivan liian pitkiä takapenkille. Istuimme seuraavat viisi tai kuusi tuntia polvet suussa selkä mutkalla. Takapenkille saakka ei ilmanvaihto puhaltanut. Tankkaustaoilla oioimme raajojamme, jossa ei liiemmin veri kiertänyt takapenkillä istuessa. 

Viimeisellä taukopaikalla yksi herra alkoi kysellä mihin olimme menossa yöksi. Kuultuaan majapaikastamme hänellä oli vaikeuksia pidätellä nauruaan. Annika oli onnistunut varaamaan majoituksen sitten viereisestä Jomtien kaupungista, johon on iltamyöhällä vähintääkin mielenkiintoista yrittää päästä. Tatti otsassamme alkoi kasvaa kovaa vauhtia. 

Liian monta tuntia ensimäiseen linjuriin hyppäämisestä pääsimme Pattayan linja-autoasemalle. Kaupungissa ei näkynyt takseja ja majoitusvarauksemme oli kaukana keskustasta. Aloimme kävelemään epätoivoisesti keskustan suuntaan. Poikkesimme syömään, kun molemmilta alkoi olla huumori lopussa matkanteon suhteen. 

Herkullisen ruuan jälkeen mieli oli jälleen hiukan parempi. Kismitti enää vain hitusen. Ravintolan tuntumasta löysimme lopulta taksinkin. Taksin ikkunasta saimme kauhistella loputonta ravintoloiden merta, joiden terasseilla oleili epätavallisen paljon lyhyisiin hameisiin pukeutuneita naisia. Ravintoloiden ohella hierontapaikkoja ja saunoja näkyi uskomattoman tiheästi.
Taksikuski ei meinannut löytää majapaikkaamme. Reilun tunnin epätoivoisen etsimisen jälkeen kuski onnistui löytämään majapaikkamme. Kello lähenteli jo puolta yötä. 

Majapaikkamme oli saanut todella hyviä arvosteluja varaussivuistoilla. Toisin kuin monia Pattayan hotelleja, tätä ei mainostettu poikamiehille sopivaksi. Majatalo ei ollut aivan meidän makuun. Kylpyhuone oli jäänyt siivoomatta ja vaatekaapista löytyi pienehköjä naisten vaatteita. Emme ole kovin vaativia majapaikan suhteen, mutta tämä oli ehkä koko reissun kauhein paikka. Keskellä yötä ei voinut edes valittaa henkilökunnalle epäsiisteydestä.
Saimme muutaman tunnin verran nukuttua ja aamusta lähdimme kohti Bangkokkia. Puoli vuorokautta oli riittävästi meille. 

Ennen Pattayalle saapumista olimme naureskelleet paikalle. Paikkakunta on surullisen kuuluisa vanhentuvista länsimaalaisista miehistä, jotka ovat löytäneet nuoren thai-tyttöystävän lämpöisestä. Ajattelimme, ettei paikka voi olla maineensa väärti. Emme olleet osanneet odottaa, että Pattaya on niin suuri kuin se on. Pattayan hotellimaailma on yhden ison kaupungin kokoneinen. Alueella on noin 50 000 hotellihuonetta. Vuodessa alueella käy käsittämätön seitsemän miljoonaa matkailijaa. Pattaya on irvikuva monelle kaltaisellemme reppureissaajalle. Reppureissaajat eivät matkaile pakettimatkaajien ykköskohteissa. Meidän mielestä paikka oli kokemus, ei ehkä kokemisen arvoinen, mutta kuitenkin. Pattayan historia lomakohteena juontuu 1960-luvulle, jolloin bangkokilaiset valtasivat rannat viikonloppuisin. Vietnamin sodan aikana jenkkisotilaat lomailivat Pattayalle ja näistä ajoista alkaen paikkakunta on ollut tunnettu tyttökaduistaan. Nykyisin kaupunki on pakettimatkaajien ja erityisesti talvet Thaimaassa lomailevien eläkeläisten suosiossa. Lyhyellä tutkimusmatkalla tähän synninpesään ehdimme löytää useamman suomalaisen ravintolan ja vielä useamman ruotsalaisen sekä norjalaisen ravintelin. Kokemuksemme paikasta jäi kuitenkin ohueksi ja Pattayalla lienee muutakin annettavaa kuin tyttökadut.

Huokailimme helpottuneesti, kun pääsimme Bangkokiin. Matka Pattayalta vei vain pari tuntia. Edelliseltä reissulta tuttu suurkaupunki tuntui todella kodikkaalta. Taas kerran reissumurheet ja tuskastumiset katosivat sen siljän tien, kun saimme hyvää ruokaa ja riittävästi unta. Majapaikalla tapasimme amerikkalaisen herran, jolta oli kadonnut matkalaukku Uudesta-Seelannista Thaimaaseen lentäessä. Hän oli sinnitellyt käsimatkatavaroillaan viisi päivää. Joka ilta hän pesi paitansa ja kuivasi sen yön aikana. Meidän pienet epäonnekkaat sattumukset naurattivat vain kun kuuntelimme kaverin taistelua lentoyhtiön kanssa. Milloin hänen laukkunsa oli Dubaissa, milloin Australiassa.

Reissu on koetellut matkaajien lisäksi myös tavaroiden kantovälineitä, Mikon rinkka alkoi Bangkokissa olemaan korjauskunnossa. Ylitäytön ammottava reikä ja kiinnityssoljet olisi saatava korjatuksi kun kerran ollaan isolla kirkolla Bangkokissa. Majapaikkamme lähellä oli useampikin lähinnä häätamineisiin suuntautunut vaatturiliike, jotka eivät varsinaisesti hyppineet riemusta päästä paikkaamaan nukkavierua rinkkaa. Useamman vesiperän ja erinäisten vinkkien jälkeen löysimme ompelijan, joka korjasi Mikon rinkan ensiluokkaiseen kuntoon ja matkan teko saattoi jatkua.

Parin päivän aikana kävimme katsomassa reppureissaajien kansoittaman Khao san roadin alueen. Khao sanin alue pullistelee halvoista hotelleista, ravintoloista, matkamuistomyyjistä ja vaattureista. Kadun varsilla on monenlaisia kaupustelijoita ja huijareita. Monen matkailijan mielestä Bangkok on kaaottinen. Me olemme päässeet tutustumaan rauhalliseen osaan kaupunkia, mutta hetki Khao sanilla sai kyllä ymmärtämään, miksi joidenkin mielestä kaupunki on kauhea. 

Khaosanilta majapaikallemme palasimme vesibussilla. Bangkokin kanavilla kulkee edelleen vesibusseja. Osa kulkee niin lujaa, ettei niihin uskalla edes hypätä kyytiin. Isommilla kanavilla on niin paikallisliikenteen veneitä kuin turisteille tarkoitettuja paatteja. Me hyppäsimme paikallisten suosimaan paattiin, jossa tunnelmaa riitti. Vene oli pakattu niin täyteen kuin mahdollista. Yllätykseksemme lautta odotti niin kauan kunnes kaikki tahtovat pääsivät paatista ulos. 

Paatilta rautatieasemaa ja majoitustamme kohti seikkallessamme päädyimme jälleen kerran Chinatowniin. Kiinalaisten kylässä oli katusapuskan ystäville monen moista syötävää. Yhdellä kujalla mummu ja vaari myivät pistaasi-sokeriruokokarkkia. Karamelli oli toffeen sukulaista tahmeydeltaan, hammaslääkärit kieltäisivät herkun kaikilta, joilla on paikkoja hampaissa. Erilaisia uppopaistettuja shipsien tyyppisiä lastuja oli useammalla muorilla myynnissä. Herkullisia olivat myös lihapullat. Täysin vatsoin jatkoimme pakkaamaan rinkkamme ja odottamaan jännittyneesti joulumatkaa Myanmariin.