Meidän matka Laosin Luang Namthasta jatkui mutkaisia vuoristoteitä yhdentoista tunnin verran Luang Prabangiin. Aamuhämärissä hyppäsimme tuktukiin, suuntana linja-autoasema. Rinkkamme heitettiin linjurin katolle pressun alle ja me ahtauduimme kääpiöille mitoitettuihin penkkeihin. Pari tuntia matkantekoa, ja on enää mahdotonta tuntea alaraajoja verenkierron hiivuttua. Kuski kuunteli paikallista humppaa niin lujalla kuin autoradiosta lähti. Koko matkan ajan kuuntelimme Laosin mamban hittikimaraa. Ensin kuulimme studioversioina nämä korvia hellivät kappaleet, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan liveversiot samoista sikermistä. Ohjelmanumoeroa toistettiin puolisen vuorokautta. Kappaleet oppi tunnistamaan huomattavan hyvin ja niitä saattoi myöhemmin Laosissa kuulla noin joka paikassa. 

2014-11-10_21_24_21.jpg

Suomessa kolmen tunnin junamatka Helsingistä Jyväskylään tuntuu ärsyttävän pitkältä. Laosissa kolmessa tunnissa ei tahdo päästä edes naapurikylään. Meille on ollut silmiä avaavaa (vieraan kulttuurin lisäksi) kelailla oman tavallisen elämän haasteita uudesta näkökulmasta. Laosissa on ihan normaalia, että kolmensadan kilometrin matkaan saattaa kulua hyvinkin yksitoista tuntia. Helsingistä lentää Bangkokiin tai New Yorkiin nopeammin kuin täällä paikallisbussi kulkee naapurikaupunkiin. Erityisesti Annikan malttamattomuudelle on tehnyt oikein hyvää istua paikallaan ja vain odottaa. Laosissa tiet ovat suomalaiseen mittapuuhun nähden erittäin huonokuntoisia. Kujansuun maatalousyhtymän lehmäpolut navetasta laitumille ovat samaa luokkaa kuin Laosin kantatiet. Paikallisilta kysyttäessä tiet ovat hyvässä kunnossa. Jos haluaa tietää teidän oikean kunnon, kannattaa kysyä voiko turisti vuokrata skootterin ja lähteä päästelemään teitä pitkin. Useimmiten vastaus on ehdoton ei. 

IMG-20141111-WA0000.jpg


Tieverkkoa parannetaan ja muutaman vuoden päästä maan halki pääsee Etelä-Kiinasta asti moottoritietä. Kiinalaiset ovat myös rakentamassa rautatietä Laosin läpi.  

Onneksi Pohjois-Laosin luonto on erittäin kaunista ja meidän kelpasi katsella vuoristoisia maisemia. Pitkiin juna- ja bussimatkoihin olemme oppineet varustautumaan kunnon eväillä. Kun matkassa on riittävästi herkkuja ei voi kun olla tyytyväinen. Mikosta on kehkeytynyt reissun aikana eväsvastaava. 
Saavuimme auringon laskun jälkeen iltamyöhään Luang Prabangiin ja kumpikin tahtoi vain syömään lämmintä ruokaa ja nukkumaan.  

2014-11-10_10_48_59.jpg
Aamulla meidät vastaanotti kaunis kaupunki. Bussimatkan aiheuttama väsymys oli nukuttu pois ja jaksoimme hämmästellä ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria sekä loputonta määrää buddhalaisia luostareita. Aloimme ymmärtää miksi Unesco on lisännyt kaupungin maailmanperintöluetteloon. 

2014-11-10_10_25_46.jpg

2014-11-10_21_23_49.jpg
Meidän lisäksemme kaupungin oli löytänyt suuri joukko muitakin vyölaukkuturisteja. Hetkittäin meitä hämmensi kulkea kaupungilla, koska näimme enemmän turisteja kuin paikallisia. Tunnelmassa oli jotain samaa kuin Vanhassa Porvoossa, jossa on kivoja liikkeitä ja kahviloita turisteille, mutta on hankala kuvitella, että siellä todella asutaan tahi työskennellään muuten kuin turismibisneksen parissa.
Meillä alkoi olla pientä monumenttikammoa, joten nautimme Luang Prabangin nähtävyyksistä lähinnä kuljeskelemalla pitkin katuja ja katselemalla niitä ulkopuolelta. Päänähtävyyksiin kuuluu myös Mekong-joki ja varsinkin auringonnousut ja laskut sen liepeillä. 

Kaakkois-Aasian retkemme yksi teemoista on nähdä kyseistä jokea eri paikoista. Mekong alkaa Tiibetistä ja kulkee Etelä-Kiinan halki Laosiin, Kambodzhaan ja aina Vietnamiin asti jossa joki haarautuu yhdeksäksi mereen laskevaksi joeksi muodostaen laajan deltan. Joki on alueen maille hyvin tärkeä elementti, josta saadaan elantoa ja se on eräänlainen jokilaivojen moottoritie. Varsinkin sadekauden aikana joet ovat käytännössä ainoa tapa liikkua paikasta toiseen. 

2014-11-10_10_27_37.jpg

Aamupalaksi tuoretta patonkia ja erinomaista kahvia! Kiinassa emme kuukauden aikana saaneet kumpaakaan, joten voitte kuvitella miten hyvältä nämä herkut maistuivat tottuneille kahvi- ja leipäsuille. Kiitos ranskalaisille patongin, leipomoiden ja kahvikulttuurin tuomisesta Laosiin. Maassa myös viljellään kahvia. Ainakin osa entisistä opium-viljelmistä on vaihtanut tuotantosa pääsuunnan kahvin viljelyyn. 

Mikkoa alkoi jurppia liikkumattomuus. Annikaa  alkoi jurppia Mikon liikkumattomuus (tai lähinnä se suunnaton ylimääräinen energia). Luang Prabangissa pääsi vihdoin lenkille ja kuntosalille. Muiden turistejen herätessä kuudelta antamaan almuja munkeille, me lähdimme juoksemaan Phousivuoren reilua 200 porrasta ylös alas. Auringon nousua emme päässeet näkemään pilvisen sään vuoksi, mutta liikunta toi hyvän olon kroppaan.
Mikko otti tehtäväkseen etsiä kuntosalin. Pienen tuskaisen harhailun jälkeen löytyi kuntoiluhuone yhden pienen hotellin yhteydessä. Ei mikään voimannostosali, mutta kuntosali kumminkin. Mikko ehti käydä salilla muutamaan kertaan, Annikakin kävi kertaalleen muistuttamassa lihaksille liikkeitä.
Kuntosalilla käynti ja lenkkeily muistuttivat molempia siitä miten hyvä fiilis liikkumisesta tulee ja nyt olemme oppineet jumppaamaan lähes joka päivä. Molempia tosin hiukan hirvittää kotiinpaluun yhteydessä tehtävä kehonkoostumusanalyysi. Reissuun lähtiessä lukemat olivat molemmilla lähellä ihannelukuja, reissun jälkeen voi tilanne olla toinen.

2014-11-10_10_29_11.jpg

Yhtenä päivänä päädyimme vuokramaan skootterin ja suhailemaan kolmekymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitseville Kuang Si vesiputouksille. Vesiputoukset ovat kaupungin ykkösnähtävyyksiä ja tuntui, että joka kadunkulmassa oli tuktuk-kuski tarjoamassa kyytiä. Mopolla pääsimme kulkemaan omia aikojamme.  
Vesiputoukset olivat uskomattoman kauniita. Meistä kumpikaan ei osaa kuvailla riittävän hyvin putouksien kauneutta, joten ihailkaa kuvia. Putouksilla oli useita erilaisia tasanteita johon pääsi pulikoimaan. Uiminen viileässä vedessä tuntui oivalta kesken kuuman päivän

2014-11-10_21_26_09.jpg

2014-11-10_21_31_22.jpg

IMG-20141111-WA0004.jpg

2014-11-10_21_26_52.jpg

Sadekausi oli Laosissa juuri loppunut ja tuolloin elettiin viileää kautta. Lämpötilan huidellessa yli kolmessakympissä, on härmäläisen vaikea ottaa "kylmää kautta" vakavasti. Paikalliset nauttivat viileydestä, kaupoissa ja toreilla myytiin villavaatteita sekä pipoja. Me totesimme lämpötilan kuitenkin riittäväksi ja uskalsimme lähettää paksut vaatteemme Pirttijärvelle. Saa nähdä että pitääkö Samulin lähettää vaatteet vielä meille takaisin.

Luang Prabangissa olimme pitkään kahden vaiheilla että mennäkö suoraan pääkaupunki Vientianeen vai pitääkö stoppi Vang Viengissä. Vang Viengin maine teinimatkaajien päihdehuuruisena bileparatiisina ei meitä juuri houkutellut. Toisaalta ei houkutellut yhdeksän-kahdentoista tunnin bussimatkakaan. Lopulta päädyimme pilkkomaan bussimatkan kahtia ja yöpymään Vang Viengissä. Minibussiin hypätessämme kaduimme päätöstä syvästi. Paku oli täynnä meitä nuorempia ja bilehenkisempiä reissareita. Pelkäsimme, että tätäkö meillä on sitten edessä. Onneksemme Vang Vieng paljastui todella kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Aiempi bilehilekaupunki oli isojen ratsijoiden myötä nukahtanut maalaiskaupungiksi, jossa meidän kelpasi lepäillä kolmen yön verran.
Kävimme kokeilemassa traktorin sisärenkaalla kellumista eli tubeilua joella. Tubeilu on edelleen kaupungin ykkösaktiviteetti, mutta villeimmät vuodet ovat jo takana päin. Ainakin näin low seasonilla joella näkyi enemmän kajakoijia kuin renkailla kellujia. 
Tubeilu toimii siten, että keskustasta vuokrataan rengas ja matkataan tuktukilla joen ylävirtaa muutaman kilometrin päähän. Renkaalla kellutellaan virran mukana kohti maalia poikkeillen rantabaareissa. Kaljalle on helppo poiketa, kun ravintoloista heitetään kellujille köyden perässä keppi josta janoiset naarataan virvokkeiden ääreen. Ennen auringonlaskua on määrä kellua maaliin alavirralle kaupunkiin ja palauttaa rengas. Kaikin puolin rentouttavaa ja mukavaa hommaa Laosin hellekeleille. 

2014-11-10_10_35_44.jpg

Vang viengin pääkatujen ravintolat ovat merkillisiä. Niissä kaikissa on lorvimiseen sopivat makoilutilat pöytien ympärillä ja joka ravintola näyttää nonstoppina TV-sarja Frendejä. Ruokalistoilta löytyy lähinnä pitsaa ja purilaisia. 
Paikalliset kerkesivät mukautumaan heille vieraan tubeiluporukan tarpeisiin ja ovat pykänneet kaupunkiin monenlaista pientä liiketointa. Ratsioiden ja tubeilujuottoloiden sulkemisen jälkeen turistivirrat ovat kaikonneet ja nyt mietitään että mistä saadaan uusia asiakkaita vanhojen tilalle. Kaupungissa rakennetaan uutta imagoa ja tavoitteena on saada paikalle myös erämatkailijoita ja lapsiperheitä. Bilehileitä ei kuitenkaan haluta unohtaa ja suunnitteilla on virallisen englanninkielisen uutislehden mukaan erillinen alue, jossa on mahdollista hurvitella turvallisesti 24/7. Kuulostaa Ruotsinlaivalta.

2014-11-10_10_46_14.jpg

Majoituimme Vang Viengissä pieneen bungalowiin joen äärelle. Kohtasimme bungalowissa ensimmäiset torakat ja kämmenen kokoisen hämähäkin. Annikan pienoisesta toiveesta johtuen Vientianen majoituksen kohdalla nostettiin rimaa hiukan korkeammalle. Annika alkaa olla henkisesti toipunut ensi kohtaamisesta ötököisen suhteen ja on valmis seuraavaa kohtaamista varten. Muutoin majoitus oli oikein miellyttävä, terassilla oli riippumatto, jossa kelpasi löhöillä ja taivastella viidakkoa ja vuoria. Paikan pitäjä oli rakentanut joen ääreen useita bambuista ja oljista tehtyjä oleskelukatoksia jotka toimittivat terassin virkaa.

IMG-20141111-WA0001.jpg

IMG-20141111-WA0002.jpg

Ja kai niihin ötököihinkin on totuttava retken aikana.