Yangonista matkamme jatkui kohti Mawlamyinen kaupunkia aamuvarhaisella lähteneellä junalla. Mawlamyinen ja Yangonin etäisyys on parisataa kilometriä, junalla matkaan kuluu kahdeksasta kymmeneen tuntia. Junaan oli myynnissä ylemmän ja tavalisen luokan lippuja. Penninvenyttäjinä istuimme tottakai tavallisen luokan puupenkeillä. 

Mawlamyine%20juna%202.jpg

Mawlamyine%20juna.jpg

Myanmar ei varsinaisesti ole teknologian edelläkävijämaita. Köyhällä valtiolla ei ole minkään sorttista sähköistä lipunmyyntijärjestelmää. Junalippumme kirjoitettiin käsin ja siihen lyötiin monen monta virallisen näköistä leimaa. Paikkalippuja myytiin vain etukäteislippujen myyntitoimistosta päivää ennen junan lähtöä. Junassa havaitsimme, ettei kellään paikallisella ollut samanlaista paikkalippua kuin meillä. Heidän lippunsa näytti tulitikkuaskin kannelta.                                                Aiemmin turistien on pitänyt maksaa junalippunsa dollareilla ja hinta on ollut moninkertainen paikallisten hintoihin nähden. Meidän pieneksi yllätykseksi lipunmyyjä halusi meiltä kyatteja ja hintakin oli vain muutaman euron verran.

Blogi_mawlamyine_lippu.jpg

Myanmarilaisessa junamatkailussa on tunnelmaa. Puupenkillä ei tahdo isompikaan ihminen pysyä, kun juna kiihdyttää maksiminopeuteensa 40 km/h. Takapuoli irtosi tuntuvasti penkistä. Lapsia ja meitä jaksoi junailu naurattaa. Ei hytkyvässä matkanteossa voinut oikein muutakaan kuin nauraa. Annika pystyi uskomattomien unenlahjojensa ansiosta vaipumaan unten maille vaikka meno oli kuin vuoristoradalla.

Junassa ei ollut ravintolavaunua, vaan jokaisen aseman kohdalla junan käytävän täyttivät kaupustelijat. Yksi kantoi päänsä päällä valmiiksi pilkottuja vesimelonin paloja, toisella oli friteerattuja kanankoipia kolmas kantoi mukanaan kopassa kahvia ja teetä. Myyjiltä olisi löytynyt myös kodinsiivousaineita, partateriä ja purutupakkaa. Täyden palvelun juna siis. Osa myyjistä jatkoi matkaa seuraavalle asemalle saakka. Oli aika näky kun naiset tasapainoilivat tarjottimet pään päällä hyppivässä junassa. Huoli eväidemme riittämättömyydestä oli täten turha, nautimme junassa pitkän kaavan lounaan hyvällä ruokahalulla. On kivaa tehdä matkaa kun julkisesta matkantekovälineestä saa herkullista, itse tehtyä ruokaa. 

Blogi_mawlamyine1.jpg

Blogi_mawlamyine2.jpg

Blogi_mawlamyine3.jpg

Blogi_mawlamyine4.jpg

Blogi_mawlamyine5.jpg

Illan hämärtyessä pääsimme vihdoin majapaikkaamme Sandalwood-Hotelliin. Mikko oli pari päivää aikaisemmin varannut meille huoneen puhelimitse, kun yksikään majapaikka ei ollut vastannut meidän sähköposteihin. Mr. Mikkoa osattiin odottaa saapuvaksi ja heti tuktukkimme pysähdyttyä pihaan hotellin henkilökunta oli meitä vastassa. Rinkkamme kannettiin huoneeseen ja olimme aivan hämmentyneitä palvelun laadusta. Emme olle tottuneet siihen, että meidän majapaikassa olisi laukunkantajia saati oven avaajia. Tässä hotellissa oli kummatkin erikseen, vaikka hotelli oli hyvin pieni.

Mawlamyine oli aikanaan 1800-luvulla brittiläisen siirtomaan pääkaupunki. Myöhemmin britit perustivat Burman pääkaupungin Yangooniin. Reilut sata vuotta sitten siirtomaaherrat elelivät mukavaa elämää kauniin kaupungin rantabulevardilla katsellen leveälle joelle gintonic lasi kourassaan. Kaupungilla näkyi paljon vanhoja brittiläistyyppisiä rakennuksia sadan vuoden takaa. Vierailimme 1890-luvulla rakennetussa angolokaanisessa kirkossa ja ihailimme ulkoa päin teattereita ja huviloita rantakadulla. Ihmettelimme kaupungin kukkulalla sijaitseesta temppelistä brittien rakennutamaan vankilaa ja kaunista joelle avautuvaa maisemaa.
Kaupungissa asuu noin 300 000 asukasta, mutta kaupunki ei tuntunut maalaiskylää vilkkaamalta. Kaupungin keskusta muodostuu kolmen parin kilometrin pitäisen pääkadun varteen. Mawlamyine on mielenkiintoinen hyppäys ajassa taaksepäin, muutenkin kuin arkkitehtuurinsa ansiosta. Useimmissa majapaikoissa on varavoimajärjestelmät lähes päivittäisten sähkökatkojen takia. Tavallinen kansa on tottunut pärjäämään ajessa ja pärjäämään tarvittaessa ilman sähköäkin. Esimerkiksi jääkaapin virkaa toimittaa iso jäillä täytetty kylmälaukku ja ruokaa laitetaan hiilillä. Rahaliikenteeseen ei käytetä sähköisiä järjestelmiä, vaan ruutupaperia ja liikenteen seassa näkee hevosia klopottelemassa kärryineen.

 

Blogi_mawlamyine8.jpg

Blogi_mawlamyine9.jpg

Blogi_mawlamyine10.jpg

Blogi_mawlamyine17.jpg

Blogi_mawlamyine19.jpg

Blogi_mawlamyine11.jpg

Blogi_mawlamyine12.jpg

Ruokakauppaa tai tavarataloa ei kaupungista löytynyt. Poikkesimme ostoksilla katetulla suurella torialueella. Torilla myytiin niin vaatetta kuin elintarviketta. Jouluista lipeäkalaa ei päässyt kaukomailla tulemaan ikävä kävellessä kuivakala-osaston läpi. Mukaamme markkinoilta tarttui pienet pussilliset erilaisia curryjä, anista ja neilikkaa.

Blogi_mawlamyine14.jpg

Blogi_mawlamyine15.jpg

Myanmarissa valmistetaan Mikon makuun sopivia cherotteja eli sikareita sekä viskiä. Mawlamyinessä Mikko pääsi maistamaan paikallista hyvää sikaria. Olihan niitä saatava muutama ostaa kotiinviemisiksikin. Pienin sikaripakkaus oli vaatimattomasti 51 sikarin kokoinen. Hintaa paketille tuli hurjan yhden euron verran. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että sikarit maistuivat tuhkakupille eikä niitä voinut ajatella polttelevansa. Onneksi viimeisenä päivänä  ennen lennon lähtöä Mikko löysi laadukkaampia Yangonista. Tuliaiset turvattu.                                                          Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa poltellaan viinaksia hyvinkin ahkerasti. Aasialaisten kotipolttoisissa ei yleensä anneta liian suurta arvoa maulle. Ilmeisesti mitä lamppuöljymäisempi maku ja rakenne, sitä parempi tuote. Yllätyksemme Myanmarissa tehtiin viskiä, ei mitään savuista skottiviskiä, mutta jonkinsorttista viinaa kumminkin. Annikan makunystyröitä tämä tuote ei juuri lämmittänyt, mutta Mikko piti juomasta niin paljon, että lähetimme pari pulloa Suomeen meitä odottelemaan. 

cherot.jpg


Yhtenä päivänä vuokrasimme fillarit ja pyöräilimme keskustan ulkopuolla olevissa lähiöissä. Talot olivat pääsääntöisesti puusta tolppien päälle rakennettuja hökkeleitä, mutta joukosta löytyi myös vanhoja siirtomaahuviloita, kirkkoja ja moskeijoita. Ihmiset olivat silmin nähden yllättyneitä siitä, että kaksi valkonaamaa fillaroi hellesäässä heidän kotokulmillaan. Iloisia hello- huutoja kuului niin lasten kuin aikuisten suusta. Erityisen iloinen oli eräs pappi, jonka kirkossa poikkesimme. Hän halusi esitellä meille rakennusta ja heidän seurakuntaansa. 

Meidän kanssa samassa hotellissa majoittui suomalaisperhe.  Perheen vaimo oli kotoisin läheisestä kylästä ja he olivat tulleet sukuloimaan. He olivat olleet vuosi sitten edellisen kerran Mawlamyinessä. Oli mielenkiintoista kuulla miten kaupunki oli vuoden aikana muuttunut. Paikkakunnalle oli ilmaantunut useampi pankkiautomaatti ja todella monta kännykkäliikettä. Meille riittikin porukassa ihmettelemistä, miten monen sadan älypuhelimet voivat käydä kaupaksi, kun suurimman osan päiväansio on vain viisi euroa.

Mawlamyinesta matka jatkui veneellä kohti Hpa-Anin pikkukaupunkia. Istuimme vähän soutuvenettä isommassa paatissa nelisen tuntia katsellen karstivuoria. Joella oli paljon kalastajia verkkoineen. Joen varsilla kasvatettiin riisiä ja maissia. Pienien kylien lapset heiluttelivat meille iloisesti. Idyllisen tunnelman rikkoi ainoastaan se, että taukopaikalla soi Suomessakin aikanaan paljon soinut "Gangdam style". Taukopaikka oli pieni mutainen saari keskellä jokea ja ei-mitään. Jostakin käsittämättömästä syystä vastapuolelle jokea oli rakennettu nuorisolaisten päivätanssi-, eli tamppaustukikohta. Ämyreistä raikasi poppi ja olivat rakennelleet valotkin rakennukseen. Ihmisiä siellä ei tosin näkynyt, mikä ei ole ihme ottaen huomioon paikan sijainnin. Vähän kuin pykäisi diskoteekin Annikan kotipaikan sorsabrunnille Pirttikylään.


Blogi_mawlamyine18.jpg


Majapaikkamme neljänkymmen tuhannen asukkaan Hpa-anin kaupungissa ei ollut siistein näkemämme. Huoneen puhtoisuuden vajavaisuuden korvasi kuitenkin uskomattomat näkymät joelle ja vuorille.  Majapaikkamme emäntä oli aluksi hiukan pelottava, epäilemme hänen palvelleen vääpelinä sotaväessä ennen majatalon perustamista. Rouva paljastui kuitenkin hyväksi tyypiksi ja hänen poikansa vei meidät ensimmäisenä iltana Karen-heimon uuden vuoden juhliin. Karenit ovat yksi Myanmarin yli kahdesta kymmenestä erilaisesta heimosta. Heidän uudenvuoden päivä osui tänä vuonna 23.12 kuun kierron mukaan. Juhlien ohjelmassa oli nyrkkeilyä, karaokea, chinlonea (ks. edellinen blogikirjoitus Yangonista) sekä tanssia. Pienissä katoksissa oli esillä paikallista kulttuuria ja tietoa paikallisista viljelyolosuhteista. Puistoon oli tuotu pitkiä pöytiä, joihin tarjoiltiin paikallisia ruokia. Me päädyimme syömään friteerattuja rapuja ja kevätrullia.


Blogi_mawlamyine20.jpg

Blogi_mawlamyine21.jpg


Myanmarin viralliset joukot ja Karenin sissit taistelivat yli kuusikymmentä vuotta alueen hallinnasta. Brittien lähdettyä karenit vaativat alueen itsenäistymistä. Karenin alueelta on vuosien saatossa lähtenyt evakkoon kymmeniä tuhansia ihmisiä Thaimaaseen. Kukaan ei oikein osaa sanoa kuinka monta ihmistä Karenin osavaltiossa asustelee. Väkivaltaisuuksien vuoksi osa asukkaista asuu piilossa vuorilla, osa taas Thaimaassa. Arviot vaihtelevat neljän ja seitsemän miljoonan ihmisen väliltä.
Myanmarin sotilasjohto ja Karenit tekivät tulitaukosopimuksen vuonna 2012. Tulitaukosopimuksen jälkeen matkailijat ovat saaneet reissata vapaasti Hpa-aniin. Myanmarin ja Thaimaan raja-asema on myös avattu turisteille hiljattain. Hpa-anin alueen arvaillaan olevan yksi tulevaisuuden suurista turistikohteista Myanmarissa.

Blogi_mawlamyine22.jpg

Jouluaaton aattona kävimme kaupungin kehutuilla aamumarkkinoilla ihastelemassa tarjontaa. Ostimme muutaman pussillisen chiliä ja hedelmiä. Markkinoilla oli myynnissä lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä. Rotanloukkuja, viidakkoveitsiä ja kukkia saatettiin myydä samassa kioskissa. Markkinat olivat myös todella siistit. Muutamaa kulkukoiraa lukuunottamatta siisteys oli miltein Suomen luokkaa.


Jouluaattona lähdimme majapaikkamme järjestämälle retkelle alueen luolille ja pyhille paikoille. Karstivuorien sisään oli muodostunut suuria luolia, joihin oli vuosisatoja sitten rakennettu pyhiä paikkoja. Näimme myös puiston, jossa oli yli tuhat erilaista buddha hahmoa sekä muutaman kauniin pienen temppelin.

Blogi_mawlamyine23.jpg

Blogi_mawlamyine25.jpg

MAWLAYINE.jpg

Blogi_mawlamyine24.jpg

Blogi_mawlamyine26.jpg


Päivän parasta antia oli Saddan-luola ja lepakkoluola. Luolan järjettömän isosta suuaukosta johtaa kulkutie tunneliin joka mutkittelee halki pimeyden. Noin kilometrin mittaisessa luolassa on useita holveja, tippukivipylväitä ja seinämissä on kiiltävää mineraalia joka kimaltelee kauniisti taskulampun valokeilassa. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin käynyt isossa luolassa, ja olimme erittäin vaikuttuneita luonnon muovaamasta arkkitehtuurista keskellä pimeyttä. Luolan toisella suuaukolla oli pieni järvi, josta matka jatkui veneellä toisen luolan läpi.
Lepakkoluola oli nimensä mukaisesti luola, jossa asuu pirusti lepakoita. Luolan pienehkö suuaukko näkyy muutaman metrin korkeudella ja lepakoita on tarkoitus ihmetellä ulkopuolelta käsin.


Mawlamyine2.jpg


Auringonlaskun aikaan lepakot alkavat lentää kehässä luolan sisällä ja lepakoita alkaa näkymään suuaukon lähellä. Myös petolinnut ovat tietoisia tästä jokapäiväisestä tapahtumasta ja kerääntyvät leijailemaan samaan aikaan luolan yläpuolelle. Muutama uskalikkolepakko lentää varovaisesti ulos luolasta jonka jälkeen kääntyvät nopeasti takaisin luolaan. Tämän jälkeen alkoi lepakoita lentää luolasta jatkuvana virtana ja petolinnut syöksähtelivät lentävien rottien kimppuun illallisen toivossa. Paikan ylläpidosta vastaava vaari kolisteli metallisankoa ajaakseen lepakot lentoon suurina joukkoina. 

Tottahan jouluaattona piti syödä kunnolla. Pöytä oli koreana myös Hpa-anissa. Tilasimme erilaisia lammas-, kana- ja perunacurruja pöydän täyteen. Hiukan ikävöimme savusaunapalvatun kinkun perään, mutta mainioita olivat myös nämä herkut. Joulusaunaa emme ikävä kyllä kaupungista löytäneet :)
 

Blogi_mawlamyine28.jpg


Hpa-anista jatkoimme linja-autolla takaisin Yangoniin. Kuuden tunnin bussimatka olikin kahdeksan tuntia. Meitä ei matkan venyminen enää yllättynyt. Olimme tyytyväisiä kun pääsimme perille. Molemmille oli iskenyt mahatauti bussimatkan aikana ja viimeiset Myanmarin päivät kuluivatkin ilmastoidussa huoneessa nukkuessa ja vessaan ravatessa. Onneksi olimme valinneet kerrankin oman huoneen, emmekä dormitoriota. Kelpasi levätä ja sairastaa.

Myanmar on ehdoton suosikki tähän mennessä vierailemistamme paikoista, maahan on päästävä pian uudelleen. Täällä ei vielä ole tehty turismista samanlaista sirkusta kuin Laosissa ja Kambodzassa ja Kaakkois-Aasialainen kulttuuri elää vahvana. Dollareilla saa toki täälläkin asiat järjestymään, mutta kaikki ihmiset eivät ole kiinnostuneita matkailijoista pelkästään taalojen takia, vaan myös uteliaisuuden ja vuorovaikutuksen takia. Jännityksellä jäämme odottamaan säilyttääkö myanmarilaiset vahvat kansalliset piirteensä vai sulautuvatko hekin länsimaiseen kulttuuriin.