Keskiviikkona 03.09 hyppäsimme junaan kohti Siperiaa. Kumpaakin jännitti mitä junamatka tuo tullessaan. Olimme juna-asemalla tuntia ennen junan lähtöä. Olihan se mukava kanniskella rinkkoja tunti ylimääräistä ;)
Juna numero 2 lähti lopulta raiteelta 1 kohti Vladivostokia iltapäivällä vähän ennen kahta. Meillä oli liput kakkosluokasta, joten saimme jälleen tutustua uusiin hyttitovereihin. Eläkeläispariskunta Nina ja Vitali olivat onnekkaina saaneet liput meidän kanssa samaan hyttiino. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta sujuvasti juttelimme muutaman minuutin. Opettelimme sanakirjasta miten sanotaan oma nimi venäjäksi. Loistava ääntämyksemme keräsi pientä naureskelua, mutta venäläiset tuttavamme olivat kovin otettuja yrityksestämme.  
Juna oli uudehko venäläisittäin, alle 10 vuotta vanha. Onneksemme junassa oli bio-vessat, joten vessat olivat aina käytössä. Vanhemmissa junissa tarpeet tehdään suoraan raiteelle ja vessat lukitaan ennen asemaa ja avataan vasta 20-30 minuttia aseman jälkeen. Hytissämme oli pehmeät mukavahkot sängyt. Sängyt pystyi jopa pitämään koko päivän ala-asennossa, joten saimme nukkua milloin nukutti.  
 
Ensimmäisenä päivänä meille ilmeni pienehkö ongelma lippujen kanssa. Ostimme tosiaan liput VR:n kautta ja näin ollen liput oli tulostettu samanlaiselle lomakkeelle kuin muutkin VR:n liput. Lipuissa oli tekstit suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi. Arvatkaa vaan, osasiko vaunuisäntämme tai -emäntämme yhtäkään näistä kielistä ;)
Pääsimme kuitenkin muutaman yrmeän ilmeen jälkeen junaan. Iltapäivällä muille matkaajille alettiin tarjoamaan ruokia, mutta me jäimme tarjoilusta paitsi. Ymmärsimme venäjänkielisestä selvityksestä, että ruoka pitää tilata etukäteen. Meidän lipuissamme oli englanniksi maininta, että liput sisältävät ruuan. Vaunussa olevista kanssamatkustajista puhui vain muutama englantia. Pari nuorehkoa miestä alkoi kuitenkin auttamaan meitä oikeuksiemme puolustamisessa.  Pitkähkön keskustelun jälkeen sanakirjaa apuna käyttäen saimme junan henkilökunnan uskomaan, että lippuihimme kuuluu ruokailu. Saimme eväät eteemme ja olimme voittajia.
 
Ensimmäisenä päivänä hämmästelimme maisemia junasta ja ihmettelimme maailman menoa. Oli jotenkin mukavaa rauhoittua lukemaan kirjaa junan keinuessa kiskoilla. Ilta tulikin hivenen yllättäen ja saimme siirtyä iltatoimiin. Jälleen Venäjän valtion rautatiet olivat huolehtineet meistä ja saimme junayhtiöltä hammasharjat, -tahnat, kenkälusikat ja sisäkäyttöön tarkoitetut sandaalit.  
 
Toisena päivänä olimme jo tulleet tutuksi junan käytäntöjen kanssa. Haimme jo sujuvasti kuumaa vettä vaunun toisesta päästä löytyvästä samovaarista. Päivä kului mukavasti syöden, lukien ja torkkuen. Pääsimme jaloittelemaan pariksi kymmeneksi minuutiksi muutamaan pysähdyskaupunkiin ja täydentämään eväsvarastojamme. Jekaterinburgin kohdalla hyttikaverimme lähtivät junasta ja saimme muutaman pysähdyksen väliksi seuraamme Jelenan. Hän oli ilmeisesti työmatkalla. Hän jäi illan hämärtyessä pois ja seuraamme tulivat Dimitri vaimoineen. Kaksi viimeistä päivää meni ohi hujauksessa. Yhtäkkiä huomasimme laskevamme jäljellä olevia tunteja olevan vain  muutamia.
 
Junan liikkuessa eteenpäin oli hauska nähdä miten ihmisten ulkomuoto ja pukeutuminen muuttui. Moskovassa tunsimme olomme hiukan noloiksi, kulkiessamme tuulitakeissa ja vaelluskengissä pukumiesten joukossa. Mitä kauemmaksi Moskovasta pääsimme sitä paremmin sopeuduime joukkoon. Moskovassa oli paljon "itämaisen" näköisiä ihmisiä, syvemmällä venäjällä ihmiset alkoivat näyttämään enemmän stereotyyppiseltä venäläiseltä.
 
Muuttamisen ja retkelle lähtemisen aiheuttava stressi taisi purkautua meistä molemmista junaan hyppäämisen jälkeen. Kumpikaan ei juuri jaksanut ensimmäisten junapäivien jälkeen jutella. Kyllä, me voidaan olla joskus pitkiäkin aikoja hiljaa.
Annikan matkalukemisena oli kirja Netflix sarjasta Orange is new black. 74 tuntia kestävästä junamatkasta ja naisvankilan oloista löytyi yllättävän paljon samaa ;). Mikko yritti voittaa Dostojeskinsä junamatkan aikana. Idiootti vei kuitenkin Mikosta voiton, ainakin matkalla Siperiaan.