Luotijuna kuljetti meidät Pekingistä kohti terrakottaisten solttupoikien kotikaupunkia Xian. Neljän ja puolen tunnin junamatka tuntui naurettavan lyhyeltä. Eihän siinä ajassa ehtinyt edes kunnolla syödä eväitä, pelata korttia, lukea kirjaa saatika nukkua. Juna paineli hetkittäin reilua 300 km/h ja tämähän oli insinöörien mielestä kovin jännää.  
 
Xian on ollut muinaisina aikoina Kiinan pääkaupunki ja kaupungista löytyy jos jonkinmoista mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista nähtävää historiafriikeille. Kaupungissa on enemmän asukkaita kuin koko Suomessa. Luvassa oli siis jälleen suuri kaupunki ja lukematon määrä nähtävyyksiä kierrettäväksi.
 
Meidän viikkoomme Xianissa kuului harhailua ja herkuttelua muslimikortteleissa, pyöräilyä kaupungin muurilla ja Terrakotta-sotilaiden kaivauksilla ihmettelyä. Poikkesimme myös Lama temppelissä ja läänin museossa. Yritimme käydä elokuvissa ja Kiinan suurimmassa moskeijassa, mutta molemmat jäivät yrittämisen tasolle. Nautimme kiireettömyydestä ja tutkailimme ahkerasti karttaa suunnitellen retken jatkoa. Tärkein havainto oli se, että me voimme vain olla. Kokoajan ei tarvitse olla menossa jonnekkin tai tehdä jotakin.

 
Kiinalaiset juhlivat itsenäisyyttään lokakuun alussa. Me tupsahdimme Xianiin juurikin juhlallisuuksien alun kunniaksi. Joka päivä kaupunkiin alkoi valumaan enemmän ja enemmän kiinalaisia turisteja. Pääsimme tutustumaan useaan nuoreen kiinalaiseen, joka oli viettämässä viikon mittaista lomaansa. Meitä alkoi hengästyttää kuunnellessaan heidän reittisuunnitelmaa. Hyvinkin tyypillistä oli se, että lomailijat viettävät vain yhden päivän ja tämän jälkeen siirtyvät seuraavalle. Viikossa voi kiertää puolen Kiinaa nähden kaikki merkittävät nähtävyydet. Monelle tuntui olevan tärkeää se, että voi näyttää tutuille kuvan itsestään terrakottapihatonttujen kanssa.
Lokakuun ensimmäisenä päivänä kaupunki täyttyi turisteista. Pääkaduilla velloi ihmismeri. Me olimme onnellisia, että pääsimme jatkamaan yöjunalla kohti uutta kaupunkia. Xian muuttui täysin viikon aikana, jonka siellä vietimme. Rauhalliset sivukadut muuttuivat meluisiksi ahtaiksi.
 
Puolilta öin pääsimme jatkamaan matkaa Chengduun. Matka hostellilta läpi juhlivan kaupungin rautatieasemalle taittui tuktukilla. Ajelu tuntui eksoottiselta, hiukan vaaralliseltakin ja hymyssä suin saimme jättää Xianin. Tällä kertaa matkasimme hard sleeper -paikoilla yöjunassa. Hard sleepperissä punkkia on kolme päällekkäin ja koko vaunu on vieri vieressä näitä kerrospetejä. Mikon unenlahjat ovat kehittyneet retken aikana suorastaan loistaviksi, eikä meluisa vaunu tuottanut mitään ongelmia nukahtaa. Kunhan pitää huolen matkatavaroistaan, niin avoin hytti tuo myös tiettyä turvallisuuden tunnetta.  
 
Chengdu mainostaa itseään rennoksi, löhöilyyn sopivaksi kaupungiksi. Meidänkin tarkoituis oli lötkötellä ja nauttia olosta samaan tapaan kuin kaupungissa majailevat pandat. Pekingissä emme sairasteluilta päässeet kokeilemaan kuuluisaa hot pottia, joten sichuanilaista versiota piti ehdottomasti päästä testaamaan.  
Hot pot koostuu kuumasta (tulisesta) liemestä, johon laitetaan lihaa, kasviksia, meren eläviä tai vaikka nuudeleita kypsymään. Näitä herkkuja sitten napsitaan liemestä pois ja kieräytetään seesamiöljy-valkosipuli-korianteri seoksessa. Sichuanilaisten erityistä herkkua ovat lehmän vatsalaukku hot potissa. Pitihän meidän semmoista sitten päästä testaamaan. Hyvää oli, muttemme taida tilata enempää.
Mikko hullaantui hot pottiin siten, että aikoo hankkia Suomeen päästyään oman keittolevyn sapuskoille.  
 

Rinkan roudaamisen ja epämiellyttävien patjoen seurauksena olimme enemmän kuin hienojan tarpeessa. Chengdu on kuuluisa hyvistä hierojistaan, joten päädyimme kokeilemaan kiinalaista hierontaan. Hotellin respa suositteli meille yhtä paikkaa. Respa ei osannut sanoa mitään hinnoista tai varauksen tarpeellisuudesta. Päädyimme hyppäämään taksiin ja tsekkaamaan paikan. Paikka ilmeni kohtuullisen hienoksi ja vähemmän edulliseksi, joten budjettireissaajien rahat riittivät vain jalkahierontaan. Yllätykseksemme jalkahieronta sisälsikin kokovartalohieronnan, joskin keskittyen toki käpäliin. Saimme myös nauttia herkullisesta vihreästä teestä ja vesimelonista.  
 

Chengdun nähtävyyksiin kuuluu puhemies Maon patsas sekä pandojen tutkimuskeskus. Maolle morjestelimme torilla pilvenpiirtäjien katveesta. Pandojen tutkimuskeskus eli eläintarha sijaitsee puolen tunnin taksimatkan päässä keskustasta. Me olimme portilla jonottamassa on ennen kello 8. Halusimme päästä näkemään karvapallerot ennen suurta väen ryntäystä. Ajoitus oli oikein oiva, sillä saimme hetkittäin tutkailla pandoja aivan kaksin. Yhdentoista tietämissä alue oli jo täynnä lapsiperheitä hyökkäysvaunuineen, emmekä meinanneet päästä pois koko alueelta.
 

Chengdussa viivyimme vain kolme yötä. Sunnuntaina 5.10 lensimme aamuhämärissä Yunnanin provinssin pääkaupunkiin Kunmingiin. Ensimmäinen lento matkattuamme 10 000 km junalla. Aloimme toden teolla kyllästyä ihmismassoihin ja isoihin kaupunkeihin. Halusimme päästä luontoon ja pois isoista kaupungeista.
Lentomatkustaminen oli epämukavaa junaan verrattuna. Laukkujen painorajat ja sisällöt aiheuttivat meille päänvaivaa. Annika joutui palaamaan turvatarkastuksesta takaisin laukkujen jättötiskille. Rinkkaan oli unuhtunut muutama matka-akku. Rinkkojen painot lähentelivät 20 kg, joten matkavaaka oli ahkerassa käytössä tavaroita sijoitellessa rinkkasta toiseen. Ainoa mukava puoli lentämisessä oli se, että pääsimme tunnissa määränpäähän.
 
Kunming on miljoonakaupunki, mutta kuitenkin rauhallisempi kuin Peking tai Chengdu. Kadun ylittäminen oli siis mahdollista pelkäämättä hengenmenettämistä. Aiemmissa kaupungeissa on saanut olla todella tarkkana, ettei joudu yliajetuksi. Kiinassa menee ensin se, jolla on isoin kuorma ja kova äänisin torvi. Jalankulkija suojatiellä on kuin maalitaulu ohi kaahaileville mopoille, pyörille ja autoille.  
 
Kunmingin keskustassa Annika pääsi kokeilemaan sokeain hierontaan (bliend massage). Parilla eurolla sai pää- ja hartiahieronnan keskellä kaupungin keskustaa. Hieronta oli varsin rentouttavaa.  
 
Meille on tapana kierrellä suurten nähtävyyksien ohella kaupungin puistoja. Kiinassa osataan rakentaa komeita puistoja ja ihmiset käyttävät niitä. Puistoissa pelataan ahkerasti korttia ja kiinalaista shakkia (rahasta) ja jumpataan kuntoilulaitteissa. Auringon noustessa puistoissa venytellään ja harrastetaan tai chia. Iltapäivisin puistoissa on paritansseja ja jos jonkin moisia tanssiesityksiä. Monissa puistoissa on rakennettu vesialueita, joihin pääsee soutelemaan veneellä. Chengdun Peoples Parkissa ja Kunmingin Green lake parkissa oli useita teehuoneita. Kunmingissa Mikko pääsi vihdoin kunnon aamulenkille. Isojen kaupunkien saasteinen ilma ei houkutellut meitä urheilemaan, mutta Kunmingissa ilma oli jo niin hyvää, että oli pakko päästä liikkumaan.  
 
Kunmingin jätimme taaksemme parin päivän jälkeen. Oli aika lähteä pienempiin kaupunkeihin ja luontoon. Hyppäsimme minibussiin kohteenamme Jianshui. Neljän tunnin bussimatka oli ensimmäinen kunnollinen bussimatkamme Kiinassa. Lipun osto onnistui helposti ja hetkessä huomasimme istuvamme jo bussissa. Yritimme kysyä mihin aikaan olisimme perillä. Kukaan autossa olijoista ei osannut vastata. Parin tunnin köröttelyn jälkeen pysähdyimme ja tulkitsimme kuskin ilmoittaneen tauosta, koska kaikki muut matkustajat tekivät autosta lähtöä. Meillä ei ollut mitään havaintoa, kuinka pitkästä tauosta oli kyse. Pari tuntia tauon jälkeen saavuimme perille bussiasemalle. Aseman pihamaalla meidän kylkeen kiilasi mummu, joka halusi tarjota kyytiä. Luulimme hänen tarjovan pimeää taksia emmekä olleet moisesta kiinnostuneita. Mummun kyyti oli kuitenkin pieni perälavallinen mopo. Hetken tinkaamisen jälkeen hyppäsimme mummelin kyytiin ja istuimme rinkkojen päälle lavalle kohti majapaikkaa.
 
Jianshuissa törmäsimme hollantilaiseen Sophieen ja kiinalaiseen Bruceen. Sophiella oli ollut saman suuntaisia vaikeuksia kuin meilläkin tulla ymmärretyksi Kiinassa. Hän oli päätynyt lyöttäytyä yhteen Brucen ja tämän kavereiden seuruetta ja seurailla heidän reittiään tovin aikaa. Me nautimme heidän seurastaan ja helposta elosta yhden illan ajan. Ravintoloissa on usein kuvalliset ruokalistat, mutta niihin ei juurikaan ole luottamista. Olemme useita kertoja tilanneet mielestämme lihaa ja pöytään on saapunut vadillinen kalaa. Kerran Mikko tilasi mielestään teetä, pöytään saapui kuitenkin täysi lasillinen riisiviinaa.

Bruce vei meidät herkuttelemaan kansanravintoiloihin nuudelikeittojen ja grilliruuan pariin.  
Hän esitteli meille myös paikallisen erikoistofun. Tällä alueella on erityisen hyvää vettä tofun valmistukseen. Ympäri kaupunkia on pieniä ravintoloita, joiden etuosassa hiilillä paistellaan tofua. Oikeaoppisesti 2x2 cm tofupala pilkotaan pieniin palasiin ja kastellaan chilikastikkeeseen tai suola-sokeri-chili jauheeseen.  
 

Ruokailun lomassa pääsimme kuulemaan kiinalaisen ajatuksia heidän valtiostaan ja taloudesta.  
Tapaavamme kiinalaiset kunnioittavat historiaa ja vanhoja johtajiaan todella paljon. Joskus huomaa, että meillä ja heillä on ollut hiukan erilaiset historian kirjat koulussa. Emme kerro omia näkemyksiämme vaan yritämme parhaamme mukaan kuunnella heitä. On valaisevaa kuulla heidän näkemyksiään.  
 
Jianshuin kaupungissa asuu vain 500 000 asukasta, pikku kylä täkäläiseksi kaupungiksi. Me tutustuimme lähinnä kaupungin vanhaan osaan Li Annin katuun ja sen sivukujiin. Vanha kaupunki on säilynyt hyvin ja sitä on entisöity hartaudella. Kaikissa Kiinan suurissa kaupungeissa on rakennettu uudelleen vanhoja kadun pätkiä, Jianshuissa päässä tutkimaan aitoja vanhoja taloja ja katuja. Taloissa oli mielettömiä pieniä maalauksellisia yksityiskohtia.

 

Jianshuista matkamme jatkui kohti Yuanyuangia minibussilla. Tavalliseen tapaamme olimme hyvissä ajoin, melkein tunnin etukäteen, linja-autoasemalla ostamassa bussilippua. Meidät ohjattiin heti bussiimme. Minibussissa oli istuinten lisäksi irtopenkki keskellä käytävää. Bussi oli likainen ja pölyinen. Bussi täyttyi ja lähdimme matkaan puoli tuntia ennen kuin aikatauluun merkitty aika täyttyi.
Kaupungin rajalla rahastaja huitoi takapenkillä istuneet pois. Kuski ajoi bussin johonkin viralliseen oloiseen tarkastukseen, jossa koppalakkinen miekkoinen tarkasti bussin ja antoi lähtöluvan.  Bussikuski ajoi muutaman sata metriä tarkastuksesta ja otti takapenkkiläiset kyytiin. Turvallisin ja luottavaisin mielin jatkoimme matkaa eteenpäin.  
 
Tie muuttui pian Jianshuin jälkeen kapeaksi serpentiinitieksi vuoristossa. Kiertelimme ja kaartelimme pitkin poikin mäkiä ja kukkuloita. Kuskimme rohkeasti ohitteli tiilirekkoja mutkissa. Töötti pohjaan ennen mutkaa ja ohi vain. Kolmen tunnin ajelun jälkeen saavuimme Nhasaan, Yuanyuangin uuteen kaupunkiin, ja vaihdoimme bussia Xinjeen. Tuntia myöhemmin ja entistä kapeampia vuoristoteitä köröteltyämme saavuimme pieneen vuoristokaupunkiin. Hostellimme oli järkännyt meille kyydin heidän pieneen kyläänsä Pu Gao Lao Zhaihin.
Mitä lähemmäksi pikkukylää pääsimme sitä kauniimmiksi maisemat muuttuivat. Serpentiiniteiden varsilla oli kauniita riisiterasseja ja vehreää luontoa. Sininen taivas tervehti meitä. Majoituimme Timeless hostelliin ja totesimme olevamme ainoat asiakkaat. Itsenäisyyspäivän tienoilla kylä oli pursunnut turisteista, nyt kaikkialla oli ihanan rauhallista. Saimme seurailla naapurin kanojen ja porsaiden touhuilua sekä ihmetellä vesipuhvelin julhää ulkomuotoa.
Hostellia veti kiinalainen Richard. Hän halusi meidän toden totta viihtyvän ja järjesteli meille ohjelmaa. Hän oli selvästi innoissaan, kun sai esitellä hänen mielestään kauneinta osaa Kiinasta. Riisiterassit ovat kauneimmillaan aamulla auringon noustessa.
Aamuisin oli mielenkiintoista seurailla Hani-heimoon kuuluvien paikallisten toimia. Riisipelloille saateltiin aamuisin ankkoja, hanhia ja vesipuhveleita. Aamuisin heräsimme useimmiten kukonlauluun, emme herätyskelloon. Hostellin katolla oli mainio terassi, josta pääsi seurailemaan kylän heräämistä.
Richard kuljetti meidät noin tunnin ajomatkan päähän markkinoille. Markkinoilta olisi voinut ostaa oman hienon tai vesipuhvelin, hedelmiä, kanoja, vaatteita ja ties vaikka mitä. Richard osteli meille erilaisia paikallisia erikoishedelmiä maistettavaksi. Ihastelimme tofua grillistä popsiessamme erilaiten paikallisten heimojen kansallispukuja.  

Richard vei meidät vaeltamaan pitkin riisiterasseja. Ensimmäisellä vaelluksella reitillemme osui hautajaissaattue. Saattueen väki olisi halunnut kutsua meidät syömään ja juomaan heidän kanssaan, mutta kieltäydyimme kunniasta. Hautajaisjuhlallisuuksiin kuuluu se, että koko kylä kävelee vainajan riisipellolle ja sen jälkeen aterioi yhdessä.  
Toisella vaelluksella pääsimme näkemään lisää kauniita riisiterasseja, vesiputouksen ja kylän, joka on turistimassojen ulkopuolella. Kylään oli  käveltävä muutama tunti jyrkkää nousua vuoren rinteelle, joten joka turisti ei kylään pääse. Kylän asukkaat olivat selvästi tottumattomia turisteihin. Lapset hiukan pelkäsivät vaaleaihoisia pitkiä suomalaisia. Ulkomuotomme herätti kiinnostusta myös aikuisissa. Löysimme kylästä myös pippuripuun, joten voimme sanoa käyneemme siellä missä pippuri kasvaa.

Richard kokkasi meille maukasta kiinalaista kotiruokaa. Opimme vihdoin syömään riisiä ja nuudelia myös aamupalaksi. Herkuttelimme paikallisilla sesonkituottella. Richard laittoi meille vihannesta, jota hanit syöttävät vain sioille.  Meille se maistui oikein hyvin.
 
Riisiterasseilla ahkeroivien ihmisten apuna oli laumoja ankkoja, vesipuhveleita ja kaloja. Ankat ja kalat ovat puhdistamassa ja lannoittamassa mutaa. Vesipuhvelit muokkaavat maan ennen kylvöä. Hani-heimo käyttää hienosti luontoa avukseen viljelyksissään.  
 
Oppaamme on itse kotoisin Kiinan itärannikolta. Muuttaessaan riisiterasseille hänen täytyi opetella hani-heimon kielen. Kieli ei ole kirjoitettu ja eroaa täysin kiinankielestä. Hän yrittää mahdollisuuksien mukaan kehittää kylän toimintaa siten, että haneilla olisi mahdollista jatkaa omaa elämäänsä. Kylässä on useita muitakin majataloja, mutta suuri osa näistä on korkeasti hinnoiteltuja ja kohdistettu pelkästään kiinalaisille turisteille. Richard toivoo saavansa esitellä terasseja ja hanien elämää enemmän länsimaalaisille turisteille, joilla on edes muutama päivä aikaa pysähtyä katselemaan eloa.
Häntä pelotti suuresti riisiterassien kohtalo. Terassit ovat Unescon maailmanperintökohde ja Kiinan valtio kehittää logistisia yhteyksiä kovaa tahtia alueen kyliin. Muutaman vuoden sisään kyliin pääsee serpentiiniteiden sijaan moottoritietä ja alueelle pääsee lentämällä. Kyliin rakenetaan vuosittain useita kymmeniä majapaikkoja lisää. Saa nähdä muuttuuko alue täysin erilaiseksi.
 
Yuanyuangista suuntasimme kohti Jinghongia bussilla. Richardin sisko heitti meidät bussille parin tunnin ajomatkan päähän Nanshaan. Ihana vaihtoehto, muuten olisimme joutuneet matkaamaan kahdella minibussilla. varsinainen bussimatka kesti kahdeksan tuntia. Ennen pimeän tuloa ehdimme ihastella  
Jinghong on esimmäinen trooppinen kohteemme. Tähän asti olemme nauttineet Suomen kesän lämpötiloista eli noin 25 asteesta. Jinghongissa lämpöä on riittävästi, ainakin 30 astetta. Ilmankosteus on häkellyttävän suuri. Hikeä pukkaa ja vettä kuluu. Kadujen varsilla on myynnissä herkullisia hedelmiä häkellyttävän halpoihin hintoihin. Ympäri kaupunkia on lukemattomia norsupatsaita. Sademetsissä kaupungin ulkopuolella on mahdollisuus nähdä villinorsuja.  
Jinghongin läpi virtaa Mekong-joki (tai Kiinan puolella sitä kutsutaan Lancang joeksi). Mekongia lähdemme seurailemaan kohti Laosia, Kambotzaa ja Vietnamia. Kuukausi Kiinassa on kulunut hujauksessa ja sisältänyt ylä ja alamäkiä. Seuraavalla Kiinan retkellämme suuntammee suoraan Yunnaniin ihmettelemään Shangri-La:ta ja lumihuippuisia vuoria.