Paratiisistakin oli lähdettävä aikanaan. Vietnamin viisumivapaat päivät olivat kulumassa loppuun ja meillä oli vielä paljon nähtävää eteläisessä osassa maata. Seuraava tutkimusmatkamme kohde oli Can Thon kaupunki Mekongin Deltalla.

Phu Quocilta pääsee mantereelle kantosiipialusta muistuttavalla hydrofoililla. Ostimme liput paikallisesta matkatoimistosta. Lauttalippu ja bussi Rach Giasta Can Thooseen maksoi kaksikymppiä henkilöltä majatalon ovelta seuraavan majoituksen ovelle. Lauttamatka kesti kaksi ja puoli tuntia, bussimatkailu vei nelisen tuntia. 

Mekongin Delta on Mekong-joen suistoalue eteläisessä Vietnamissa. Joki haarautuu yhdeksäksi pienemmäksi joeksi ennen Etelä-Kiinan merta. Suistoalue on viljavaa maata, jossa kasvatetaan suuri osa kaikesta Vietnamin syömästä riisistä. Meren rannalla suolaisilla pelloilla kasvatetaan katkarapuja ja muita mereneläviä. 
Delta on täynnä pieniä kanavia. Edelleen näinä päivinä ihmiset kulkevat paikasta toiseen veneillä ja lautoilla. Isoja teitä ja siltoja on vain isojen kaupunkien välillä. Pikku kylissä on kinttupolkuja. Lähes jokaisella perheellä on oma vene. 

Mekongin suiston kelluvat markkinat ja kylät ovat hyvin suosittu matkailunähtävyys.  Ho Chi Minh Citystä järjestetään päivittäin kymmeniä retkiä suistoalueen eri markkinoille. Me päädyimme varaamaan markkinaretken majapaikkamme kautta. 
Vähän ennen puolta kuutta aamulla hyppäsimme oppaamme kanssa taksiin hotellilta. Hetkeä myöhemmin olimme jo hiukan soutuvenettä isommassa paatissa matkalla ensimmäisiä markkinoita. Jo ennen auringon nousua joki oli täynnä tohinaa. Lukuisien turistiveneiden lisäksi joella oli kymmeniä kalastajia. 

Matkasimme heräilevien kylien ohi ensimmäisille markkinoille, jossa oli monia isohkoja veneitä. Meidän pieni soutupaatti puikkelehti muiden veneiden joukossa. Jo kaukaa näki mitä missäkin veneessä kaupataan. Kauppiaat olivat kiinnittäneet pitkän maston päähän myytävän artikkelinsa. Ananasta myyvän veneen mastossa oli kokonainen ananas.

Torikahveillekkin olisi voinut poiketa, sillä kelluvia kahviloita ui pitkin poikin markkina-aluetta. Oppaamme ei suositellut kahvien juontia, sillä kuulemma osa kahveista keitetään likaiseen Mekongin veteen. 

Markkinahumun jälkeen jatkoimme matkaa kohti nuudelitehdasta. Nuudelitehtaalla käynti kuuluu ilmeisesti jokaiseen markkinamatkaan. Näimme miten riisitaikinasta valmistettiin ohuita lettuja kuivumaan aurinkoon. Näimme myös leikkurin, jolla kuivista letuista tehdään nuudelinauhoja. Paikka oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta meitä turisteja oli paikalla monin kertainen määrä työntekijöihin nähden. Nuudelitehtaan nuudeleita piti tietenkin päästä maistamaan aamupalakeiton merkeissä. 

Aamupalan jälkeen matkamme jatkoi seuraavalle hieman pienemmälle markkinapaikalle. Kuskimme tinkasi meille mangoja kelpoon hintaan. Hän toki halusi vaivan palkaksi yhden mangoista. 
Pienempi markkina-alue oli aamutuimaan täysin turistien valtaama. Näimme toki muutaman veneen, jossa oli myynnissä inkivääriä, perunoita ja juureksia. Ilmeisesti markkinoilla käy muitakin kuin turisteja.
Markkinoita mielenkiintoisempi hetki retkellä oli veneily pitkin poikin kapeita kanaaleja. Kiertelimme useamman tunnin ajan pitkin poikin kaunista luontoa. Retkeen kuului pieni kävelyretki paikallisessa kylässä. Mikko pääsi kokeilemaan paikallisten "apinasiltaa" ja soutamaan kulkupeliämme.

Oppaamme oli parikymppinen yliopisto-opiskelija. Nuori mies tunsi erittäin hyvin niin paikalliset kasvit kuin riisin viljelyn yksityiskohdat. Kaveri oli aloittanut hommissa vain pari viikkoa aiemmin, mutta opasti meitä ammattitaitoisesti. Oppaamme oli kotoisin meren rannalta sadan kilometrin päästä Can Thoosta. Hän oli ainoa perheen kolmesta lapsesta, joka oli päässyt opiskelemaan yliopistoon. Muut veljet olivat päässeet käymään vain ala-astetta vastaavan koulun. Oppaamme haaveili pääsevänsä joskus töihin Koreaan. Hän oli jopa opetellut itsenäisesti Internetissä korean kieltä.
Venekuskimme oli iäkäs nainen. Joku voisi sanoa, että mummuikään ehtinyt harmaa pää. Kuski vahvisti havaintomme siitä, että mummelit huijaavat aina. Mitä sydämmellisemmän näköinen mummeli, sitä varmemmin hän huijaa turisteja. Kuskimme oli selvästi voimakastahtoinen nainen ja hiukan kyykytti opastamme. Poikkeasimme aivan reissun loppuvaihella puutarhaan, jonka yhteydessä oli ravintola. Ravintolan menu oli sen verran hintava, että päätimme syödä vasta kaupungissa. Tarjoilija kysyi meiltä juomia tuodessaan, että haluammeko kutsua kuskin pöytäämme. Tottahan toki me hänet haluamme kutsua samaan pöytään. Kuskia ei kuitenkankaan ilmaantunut seuraamme. Laskun maksun hetkellä ilmeni, että tämä kutsu tarkoitti sitä, että olimme lupautuneet maksamaan kuskin lounaan. Meistä tuntui hivenen pöyristyttävältä, että meiltä laskutettiin muiden lounaita, kun emme itse edes olleet tilanneet ruokaa. Laskulla oli alunperin myös oppaamme lounaat, mutta heti kun otimme asian puheeksi, hän maksoi oman osuutemme. Hänen mielestään meidän kuului maksaa kuskin osuus, olimmehan kutsuneet hänet pöytäämme. Vaihtoehtoina oli maksaa kuskin osuus tai lähteä omin avoin pois ravintolasta. Ravintola oli kaukana kaikesta, emmekä olisi osanneet omin avuin takaisin kaupunkiin.  Päädyimme kuitenkin maksamaan koko laskun ja jatkoimme keskustelua majapaikkamme kanssa. He maksoivat lounaan hinnan takaisin. Aluksi ehdimme jo miettiä, että tämä on yleinen tapa, mutta hotellimme kertoi kyseessä olevan tuiki tavallisesta huijauksesta. Hotellin mukaan oppaamme olisi pitänyt pitää kuskimme aisoissa, mutta veikkaamme, ettei nuoren hintelän pojan sanomiset paljoa kuskia kiinnostaneet. 
Jälleen kerran totesimme. että huijatuksi joutuminen ärsyttää huomattavasti enemmän kuin menetetty rahasumma. Kolmen euron lounas ei vie meitä perikatoon. Mieluummin tippaamme reippaasta ja hyvästä palvelusta retken jälkeen. 

Can Thossa on reilu miljoona asukasta, mutta kaupunki ei tunnu lainkaan suurelta. Joka puolella on pieniä kujia ja kanavia. Mopoja on liikenteessä paljon, mutta tien ylittäminen on vielä varsin helppoa. Kaupungissa pääsi tutustumaan vähän paremmin tavallisten vietnamilaisten arkeen. Poikkesimme kelluvien markkinoiden lisäksi keskustan katetulla torialueella ostamassa hedelmiä. Oli jälleen mielenkiintoista nähdä millaisia tuotteita paikalliset ostavat koteihinsa. Näimme kanavilla useamman kalastajan kahlailemassa ruskeassa vedessä.

Kävelyretkellä satuimme löytämään todella hyvän ravintolan läheltä Mekong jokea. Ravintola oli todella iso, mutta useamman kymmenen hengen henkilökunnasta ei kukaan puhunut englantia. Google kääntäjän ja meidän fraasikirjan kanssa käänsimme ruokalistoja. Halusimme maistaa kalaa, mutta emme oikein päässeet tarjoilijan kanssa selvyyteen lajikkeesta. Tarjoilija yritti kaupata meille hummeria, ei ihan sopinut meidän budjettiin. Lopulta Mikko kävi näyttämässä isoista akvaarioista millaista kalaa haluaisimme syödä. Tarjoilija suositteli meille myös etanoita sekä monnia. Hetkeä myöhemmin pöytämme oli täynnä herkkuja. Etanoiden syönnissä olimme jo aivan mestareita, joka hiukan ihmetytti tarjoilijaamme. Monnin ympärille käärittiin riisipaperia. Kalaisat kevätrullat olivat meille uusi kokemus. Monni maistui hiukan mudalta, mutta riisipaperin väliin laitoimme kalan kaveriksi runsaasti yrttejä sekä nuudelieta, jotka peittivät ikävän maun. Pääruokamme oli kokonainen kala, joka paistettiin pöydässämme. 
Kala oli aivan uskomattoman hyvää. 

Yliopisto-opiskelijat järjestävät turisteille maistelukierroksia pitkin kaupungin hämyisiä kujia. Me emme voineet jättää makumatkaa väliin, vaikka hotellin respa varoittelikin, että tarjolla saattaa olla rottaa ja käärmettä. Mikon harmistukseksi pääsimme maistamaan vain possua ja katkarapuja. Ensimmäisessä kierroksen ravintolassa koottiin kevätrullia grillatusta possusta. Riisipaperirullan väliin laitettiin salaattia, nuudelia, yrttejä, possua, ruokabanaania ja ananasta. Koko komeus kastettiin kalakastikkeeseen. Ruoka oli hyvää, mutta ravintolakokemusta latisti se, että katossa olevasta loisteputkivalaisimesta varisi niskaamme jatkuvasti kuolleita hyönteisiä.

Seuraava ravintola tarjosi eräänlaisia katkarapumuffineita. Paikalliset kutsuivat näitä ilmeisesti letuiksi. Katkarapuleivos pilkottiin sopiviin palasiin ja palanen käärittiin salaatinlehden sisään. Käärylettä kastettiin laimennettuun kalakastikkeeseen. Tämäkin oli oikein maittavaa. Istuimme pöytään, jossa oli entuudestaan muutama paikallinen. Paikallisia huvitti suuresti meidän ensi kertalaisten touhut. 

Viimeisinä herkkuina pääsimme maistamaan kookoksella maustettua tahmariisiä (sticky-rice). Riisi huuhdottiin alas hedelmäjuomalla. Mikko päätyi testamaan paikallisten suuresti ylistämää durianhedelmän mehusekoitusta. Annikan makuun durian maistuu jo kertaalleen käytetyltä juomalta. Mikko piti durianista kovasti.
Ruokakierroksella tutustuimme brittiläis-kanadalaiseen Jeffiin. Kaveri oli varsin lennokas jutuissaan ja hetkittäin meitä epäilytti mahtaako kaveri puhua totta. Omien sanojensa mukaan hän työskentelee diplomaattina Georgiassa. Vuosien varrella työkomennusta on riittänyt niin Kanadan armeijassa kuin Pakistanissa. Suodatimme osan hänen jutuistaan satuina, mutta loppujen lopuksi oli mielenkiintoista jutella ei-reppumatkailijan kanssa. Ehdimme illan aikana keskustella paljon Georgiasta kuin Ukrainasta. Annikan kielitaito on kehittynyt reissun aikana selvästi. Annika yllättyi itsekkin miten sujuvasti pystyi keskustelemaan historiasta ja politiikasta.