Lombokista otimme lennot eteläisen Sulaweden suurimpaan kaupunkiin, Makassariin. Makassarissa ennätimme viipyä vain alle vuorokauden, mutta tämä tuntui olen riittävä annostus kummallekin. Kun lentokentältä ajelimme taksilla kaupungin läpi, varsinaista keskustaa ei tuntunut olevan, vaan kilometritolkulla jotakin likaisen lähiön tapaista. Katuvalojakaan ei kylässä ollut. Majoituimme Air Asian omistamaan Tune-hotelliin, mikä oli oikein passeli vaihtoehto nopealle visiitille. Siisti ja hyvällä netillä varustettu halpa hotelli. Hivenen sieluton, mutta se ei tässä tapauksessa haitannut pätkääkään.

Olimme varanneet AOWD -sukelluskurssin Sulaweden eteläisen sakaran itäosasta, Birasta. Tulambenissa tehtyjen sukellusten jälkeen olimme mielestämme valmiit hakemaan lisää oppia sukeltamisen jalosta taidosta, saisimme myös luvat sukeltaa 30 metrin syvyyteen kurssin jälkeen. Annikakin oli alkanut unohtaa Suomessa suoritetun kurssin traumat mukavien lämpöisten ja kirkkaiden vesien sukellusten jälkeen.

 

Hyvin nukutun yön jälkeen hyppäsimme Kijangiin suuntana Bira beach. Kijang on käytännössä farmariauton kokoinen kulkuneuvo kahdeksalle tai yhdeksälle matkustajalle. Autoon on aasialaisilla mitoituksilla tehty vielä kolmas penkkirivi pienen takakontin jatkeeksi, tässä ns. sikaosastossa on pienimmät jalkatilat, mutta myös halvimmat lipun hinnat. Kijang on julkinen kulkuneuvo, näillä pienillä busseilla matkataan suoraan ovelta ovelle kaupunkien välillä. Bussejakin Sulawedellä kulkee, mutta kapeiden ja mutkaisten teiden vuoksi niillä matkaaminen on hitaampaa. Matka Bira beachiin olikin taas aikamoista seikkailua, sillä kuskimme pudotteli nilkka ojennettuna koko matkan, olipa tie kuinka pieni hyvänsä. Vastaantulevat autotkaan eivät pahemmin rajoittaneet kaverin paahtamista, räikkä pohjaan vaan niin joku kyllä tekee tilaa. Matkan piti kestää viitisen tuntia, mutta paikallisen tommimäkisen ansiosta pääsimme perille alle neljässä.

 

Majapaikkaamme BIra dive campiin ei mennyt kunnon tietä eikä kuskimme tiennyt paikan osoitetta. Jäimme siis pois kylän keskustassa ja lähdimme kyselemään paikallisilta tietä, koska nyt edessä oli parin kilometrin kävelytuokio kamojen kanssa päivän kuuminpaan aikaan. Oikaisimme rannan kautta, tämä osoittautui siinä määrin virheeksi että jostakin syystä kaikki paikalliset olivat todella kiinnostuneita vaihtamaan kuulumisia kanssamme ja halusivat päästä valokuvaan kanssamme. Ensimmäisten tyyppien kanssa oli vielä hauskaa turinoida, mutta kymmenennen jälkeen alkoi olla hymy jo tiukassa kun poseerasi kameralle. Pistimme vauhdikkaammin töppöstä toisen eteen ja saimme karistettua nämä ystävälliset sielut. Elohopea oli kuulemma mittarissa kohonnut yli 35, kun saapastelimme iltapäivän auringossa kohti majapaikkaa. Tämä oli niitä hetkiä kun mietti kaikkien rinkassa olevien matkatavaroiden todellista tarpeellisuutta. 

 

Pääsimme kuin pääsimmekin Bira dive camppiin, jossa meidän otti vastaan mukava sukelluskouluttaja Jessica. Kylmää olutta ei ikävä kyllä ollut majapaikassa, koska olimme tuolloin ainoat asiakkaat ja kaverit olivat hieman pihalla meidän saapumisesta. Majoituimme peruskuntoiseen bungalowiin, josta päivä hieman paistoi jo nurkista sisään. 

 

 

Sukelluskurssimme sisälsi viisi erikoissuklauksen ja yhden hupisukelluksen. Kurssiin kuului pakollisena syvä- ja navigaatiosukellukset, loput kolme erikoissukellusta voi valita. Bira dive campissa valittavien sukellusten lukumäärä oli aika lailla rajattu, joten otimme melkeimpä ne mitkä kouluttaja kehotti valitsemaan. Teimme nosteen hallinnnan, virtasukeltamisen ja sukellustietokoneen erikoissukellukset.

 

Kouluttaja kävi läpi kunkin erikoissukelluksen aiheen teorian nikseineen, jonka jälkeen menimme veteen treenaamaan samoja asioita käytännössä. Sukellukset sujuivat oikein mallikaasti. Syväsukelluksella käytiin tutkimassa kolmenkympin syvyyksiä ja ihmeteltiin miten erilaiselta värit näyttävät eri syvyyksissä. Nosteen hallinta sukelluksella harjoittelimme muunmuassa kuperkeikkojen tekemistä vedessä sekä pääalaspäin sukellusta. Nosteen hallintaan saimme kunnon harppauksen, kun sukelluspaikalla oli todella voimakas virtaus. Tietsikkasukelluksella opeteltiin uuden karheiden tietsikoidemme perustoimintoja. Jos nosteenhallinatasukelluksella oli kova virtaus, niin virtasukelluksella ei ollut virtausta laisinkaan. Ei mene aina merivirtaukset suunnitelmien mukaan, mutta opimme kuitenkin että kalojen uimista seuraamalla voidaan huomata virran suunta ja suuruus pinnalta. Navigaatiosukelluksella kertasimme kompassin käyttöä niin maan päällä kuin veden alla. Hankalin yksittäinen uusi juttu kurssilla oli negative entry eli tyhjällä tasapainotusliivillä veteen meno. Tavallisesti takkiin laitetaan sopivasti ilmaa, jotta veteen hypättyä nousee pintaan. Pinnalla sitten keräännytään sopivaan muodostelmaan ja lähdetään yhdessä hallitusti veden alle. 

 

Negative entryssä ideana on siis sukeltaa suoraan veneestä viiteen metriin ja kokoontua siellä ennen sukelluksen alkua. Veteen kierähdettyä yritettiin potkutella pääedellä pinnan alla kohti muuta porukkaa. Ensimmäisellä kerralla hommasta ei tahtonut tulla mitään, mutta toisella yrityksellä homma meni kuin oppikirjassa. Negative entry on kätevä esimerkiksi kovassa pintavirtauksessa, missä on vaarana että porukka leviää ennen kuin pääsee pinnan alle. Ja onhan se uskottavampi tapa mennä veden alle, niinhän ne telkkarissakin aina tekevät.

 

Sukellukset eivät loppujen lopuksi eronneet paljoa tavallisista hupisukelluksista. Esimerkiksi merivirtoihin pääsimme tutustumaan jo aiemmin Gili T:llä, jolloin kouluttaja kävi kanssamme virtasukelluksen periaatteet läpi ennen sukellusta. Kurssilla erona on se, että kouluttaja tarkkailee sukeltajia enemmän ja antaa jatkuvasti palautetta sukeltamisesta. Hukkaan AOWD ei todellakaan mennyt. Kurssin jälkeen molempien painovöiltä katosi useampi kilo lyijyä ja sukellus on melkoisesti rennompaa. Suorituskeskeiset insinöörit olivat tainneet oppia nauttimaan veden alla pulikoinnista. AOWD on mahdollista suorittaa heti peruskurssin (OWD) jälkeen, mutta onneksi maltoimme mielemme ja loggasimme parikymmentä sukellusta ennen kurssille menoa. Saatiin jatkokurssista enemmän irti kun ei tarvinnut taistella perusjuttujen kanssa enää veden alla.

 

Bira oli mainio sukelluspaikka, vaikkakin näin sadekauden jäljiltä isoimmat kalat pysyttelevät vielä syvyyksien kylmissä vesissä. Näimme useita mahtavia riuttahaita, rauskuja, kilpikonnia, leijonakaloja, mureenoja ja vaikka mitä pieniä rapuja. Korallit olivat todella kauniita. Paikalliset kalastajat uskovat edelleen dynamiitin voimaan kalastaessa, joten sukelluspaikat ovat katoavaa kauneutta. Muutamalla sukelluspaikalla kellui iso lautta muovijätettä, mutta vedenalainen maailma oli kaunista katsottavaa. Lähimmät sukelluspaikat olivat muutaman minuutin venematkan päässä, kaukaisimmille matkasimme ehkä puolisen tuntia tyynellä kelillä. Loppukesästä on kuulemma mahdollista paholaisrauskuja ja vasarahaita. Bira Dive campin edusta on todella hieno myös snorklaukseen, parin sadan metrin päässä on iso riutta matalassa vedessä.

 

Dive Campin paras puoli oli yhteisöllisyys. Bungalowit eivät olleet sellaisia, johon porukka olisi jäänyt hengailemaan. Ravintolarakennuksen pöydän viereen sukelluksilla väsähtäneet vieraat kokoontuivat aina illan hämärtyessä juttelemaan niitä näitä. Useampana iltana paikallisten rouvien apukokkeina toimivat Nick ja Ollie. Kaverit rakentelivat päivisin puuvenettä ja iltaisin harppuunakalastelivat. Kalasaalis oli useampana päivänä suuri. Herrat loihtivat meille sushia, sashimia ja erilaisia grillattuja kalaherkkuja. 

 

 

Sukeltajien lisäksi Dive Campin porukassa oli useampi innokas puuveneen rakentaja. Dive Campin omistaja oli rakentelemassa itselleen hytillistä sukellusvenestä bisnekset mielessä. Nick ja Ollie rakensivat paattia haaveissaan maailman kiertely omalla veneellä. Kuunneltuamme useamman illan puuveneiden rakentelun ihmeellisyydestä vuokrasimme mopedin ja lähdimme seikkalulle pienille mutkaisille teille puuvenetyömaille. Menomatka sujui muutamien pienien navigointipulmien ja mopon jarruttomuudesta huolimatta oikein mainiosti. Piirretty, hiukan lasten aarrekartalta näyttävä karttamme onnistui opastamaan meidät perille saakka.

Venetyömaat olivat keskellä kaunista rantaa palmupuiden alla. Nousuveden aikaan vesi osuu lähes veneiden keuloihin. Palmujen alla pauhasi generaattorit, höylät ja porat. Laivoja rakennetaan edellen samoin opein kuin satoja vuosia sitten, mutta nykyajan mukavuudet on pyritty huomioimaan työn nopeuttamiseksi. Rannalla rakennettiin kaikenlaisia puuveneitä. Pieniä hytittömiä kalastusveneitä kuin myös parinkymmenen matkaajan matkustaja-aluksia. Matkalla rannalle näimme myös upouusia suuria rahtiveneitä.

Veneenrakennusta tehdään useammassa kylässä pitkin Biran aluetta. Osa kylistä on erikoistunut mastojen valmistukseen, toisessa kylässä valmistetaan purjeet. Alueella on rakennettu laivoja satoja vuosia.  Laivojen rakennukseen liittyy paljon perinteitä niin rakennustavoissa kuin uskomuksissa. Veneiden valmistuttua ”kuivatelakalta” työnnetään veneitä useita päiviä, jopa viikkoja, veteen. Veneiden lopulta päädyttyä veteen saakka pitää uhrata kukko ja kana veneen merionnen vuoksi.

Laivanrakentajat eivät juuri englantia osanneet puhua, mutta siitä huolimatta he kutsuivat meidät kiipeämään heidän keskeneräisiin pursiin. Kiipeilimme ja paiskasimme kättä ammattilaisten kanssa. Kaverit olivat ylpeitä työstään ja esittelivät hymyillen veneitään. Rannalla oli parisenkymmentä keskeneräistä paattia. Rannan lähellä näimme muutaman veteen jo työnnetyn aluksen, jotka muistuttivat hiukan elokuvien merirosvolaivoja.

 

 

 

 

 

Matkamme takaisin Dive Campille ei sujunut pulmitta. Päästyämme pikkuteiltä päätielle skootterin takarenkaasta hajosi sekä sisä- että ulkokumi. Me ihmettelimme pamausta, jonka kuulimme. Mopon viereen ajoi paikallinen indonesiaa höpöttävä mies, joka näytti rengasta. Meidän muutaman sanan indonesian kielen taidoilla osasimme seurata häntä rengasrikkoisella mopolla. Kilometrin päästä löytyi mopohuolto. Huoltofirman kaverit tunsivat skootterin omistajan ja soittivat hänet paikalle. Olimme aivan varmoja, että vuokraaja aasialaiseen tapaan laittaa meidän maksettavaksi mopon kokonaisvaltaisen huollon. Onneksemme kaveri olikin reilu ja mukava miekkonen, joka ilmoitti maksavansa renkaiden vaihdon ja kiristytti vielä jarrukaapelitkin.