Halpalentoyhtiö Air Asian siivillä lensimme Ho Chi Minh Cityyn Vietnaniim. Monelle kaupunki on tuttu sen vanhemmalla nimellä Saigon. Kaupungin ovat tehneet tutuksi lukemattomat amerikkalaiset Vietnamin sodasta kertovat elokuvat. 

Jälleen kerran oli ilo olla suomalainen. Suomen kansalaiset saavat Vietnamiin parin viikon viisumivapaan oleskelun. Maahan saapuessa pitää osata kertoa milloin, mistä ja miten on poistumassa maasta. Taas saimme uudet leimat passeihimme.

HCMC on monen mielestä kaaottinen, sietämätön ja kaikin puolin ahdistava. Kaaoottisuuden vaikutelman luo miljoonat kaupungin teillä päristelevät mopedit. 
Skoottereita on pienillä kujilla, suurilla teillä, jalkakäytävillä, asuntojen rappukäytävissä, niitä on aivan kaikkialla. Skoottereilla kuljetetaan neli henkistä perhettä tai vaikka seitsemää kuvaputkiteeveetä. 
Kadun ylittäminen on elämys. Suojateitä ei ole taajassa. Liikennevaloja vieläkin harvemmassa. Katu täytyy vain uskaltaa ylittää. Jottei tien ylittäminen olisi liian helppoa, mopot ajavat myös "vastakarvaan".
Aluksi tien ylitys tuntuu mahdottomuudelta. Miten ihmeessä tuosta voi päästä yli säilymällä hengissä. Muutaman kerran jälkeen huomaa, että mopedit antavat tilaa, jos kävelee rauhallisesti tasaisella nopeudella tien yli.
Huhupuheiden mukaan Vietnamissa pätee sääntö, että isomman pitää aina maksaa pienemmälle aiheutunut haittaa. Eli siis mopedikuskin jalankulkijalle, autokuskin mopedikuskille jne. Periaatteessa myös mopoilijoiden pitäisi väistellä kävelijöitä. Meidän havaintojen mukaan etuajo-oikeutettu on se, jolla on suurin räikkä. Kun torvi soi, on muiden syytä poistua pientareelle.

Tähän asti olemme majoittuneet kauempana suurista reppureissaajien majoituskeskittymistä. Nämä ns. travellerighetot ovat alueita, joiden rakenteet ovat muodostuneet reppureissaajien tarpeisiin. HCMC päädyimme varaamaan hostellimme aivan keskittymän vierestä. Ensimmäisenä iltana Mikko lähti yksin kävelemään majapaikan naapurustoon ja järkyttyi. Joka puolella oli länkkäriravintoloita ja samanlaisia matkatoimistoja. Pienen iltakävelyn aikana tarjottiin useamman kerran mahdollisuutta ostaa huumeita tai viettää iltaa kauniiden naisten seurassa. Tarjouksista huolimatta Mikko päätyi palaamaan Annikan luo majapaikaamme, kunhan oli kävellyt sen verran pitkälle että löysi nuudelikeittoa tarjoavan ravintolan.
Etukäteen ajattelimme, ettei tuommoiset keskittyvät niin pahoja voi olla kuin puhutaan. Jälkikäteen voimme todeta, etteivät ne ole ainakaan meitä varten, koska turismin lieveilmiöt lyövät niin vahvasti naamalle. Toki matkatessa on hetkiä, jolloin on vaan pakko päästä herkuttelaan länsimaisella ruoalla ja mielellään samalla tapittaa telkkarista jotakin tuttua länkkärisarjaa. Tähän tarkoitukseen reppureissaajapaikat ovat omiaan. Halutessaan niissä saa kasattua matkastaan "puolipakettimatkan", jolla voi matkustaa matkatoimistojen pikkubusseilla travellerighetosta toiseen eri kaupunkien ja maiden välillä ilman vaivalloista selvittelytyötä ja vuorovaikutusta paikallisen kulttuurin kanssa.

Saigoniin on rakennettu muutamia pilvenpiirtäjiä. Mikko ei ollut päässyt koskaan aikaisemmin käymään pilvenpiirtäjässä. Tästä syystä meidän oli kerrassaan pakko lähteä drinkeille yläilmoihin Bitexco Financial Towerin. Kalliiden drinkkien lisäksi ravintola tarjosi hulppeat näköalat kaupunkiin. Öinen suurkaupunki oli todella kaunista katseltavaa. Mojito oli myös oikein herkullista, joskin juomat ahmaisivat valtaosan päiväbudjetista. 

Vietnamin sodan muistoksi Saigonin keskustassa on suuri sotarikosmuseo. Museo esittelee hyvin yksityiskohtaisesti jenkkien. etelävietnamilaisten ja ranskalaisten tekemiä sotarikoksia Vietnamissa. Museorakennussa on useita valokuvanäyttelyitä sodan hirveyksistä ja siitä miten eri maat ovat olleet tukemassa Vietnamilaisia sodassa. Seiniltä löytyi muutama suomalainenkin juliste ja lehtijuttu Vietnamin sotaa vastustaneista mielenosoituksista.
Rakennuksen ulkopuolella oli esillä jenkeiltä sotasaaliksi jääneitä panssarivaunuja, helikoptereita ja hävittäjiä. Pihamaalla oli myös näyttely sotavankiloista ja siitä, miten kansanviholliset kohtelivat vankejaan vankiloissa. Ihmiset osaavat olla julmia toisilleen ja tämä tuodaan varsin yksityiskohtaisesti ilmi näyttelyistä ja valokuvamateriaalista. Huomionarvoista on myös se, että museossa annetaan vähintäänkin yksipuolinen kuva sodan julmuuksista, joita tapahtui rajan kummallakin puolella.

Osasimme odottaa vietnamilaisen ruoan olevan hyvää, mutta silti paikalliset herkut räjäyttivät makuaistimme monipuolisuudellaan ja maukkaudellaan. Heti ensimmäisten tuoreiden itsekäärittyjen kevätrullien jälkeen olimme rakastuneita vietnamilaisen keittiön makumaailmoihin. Kaikki maistuu raikkaalta ja tuoreelta. 

Mikko oli saanut työkaveriltaan erinomaisia vinkkejä Saigonista ja näiden vinkkien avulla päädyimme syömään todella herkullista nuudelikeittoa Pho Quynh -ravintolaan. Ravintolasta tulikin meidän vakipaikkamme ja kävimme siellä lähes päivittäin syömässä. 
Nuudelikeiton eli Phon ideana on se, että jokainen voi maustaa keittonsa itse. Pöytään tuodaan kulho, jossa on pitkään haudutettua lihalientä, lihanpaloja ja nuudeleita sekä suuri lautasellinen yrttejä, limeä ja chiliä, joilla asiakas voi oman mieltymyksensä mukaan maustaa keittonsa. Pöydässä on yleensä tarjolla myös valkosipulin kynsiä, chilimurskaa, tulista kalakastiketta ja muita mausteita. Mikon on tapana maustaa keitto chilikalakastikkeella aivan liian tuliseksi. Tähän mennessä syömistämme nuudelikeitoista vietnamilainen versio eroaa limen ja erittäin hyvän liemensä ansiosta.Yrtit ja kastikkeet vaikuttavat koko lailla samoilta kuin erimerkiksi Thaimaassa, Laosissa ja Kiinassa.

Mikko oli höpötellyt jo viikkotolkulla sukeltamisesta, merestä, snorklaamisesta, kaloista ja koralleista. Emme olleet nähneet merta melkein kolmeen kuukauteen, joten päätimme ottaa äkkilähdön meren rannalle. Vaihtoehtoinamme pyöri kaksi saarta Phu Quoc ja Con Dao. Tutkimuksiemme jälkeen päädyimme turistisempaan Phu Quociin.