Kuukauden jälkeen oli aika jättää Kiinan valtio taakse. Viisumissa olisi riittänyt päiviä vielä toiseenkin kuukauteen, mutta me olimme kokeneet riittävästi Kiinaa yhdelle reissulle. Parhaimmat muistot Kiinasta jäivät Yuanyuangin riisiterasseilta. 
Jinghongistä matka Laosin puolelle Luang Namthaan taittui paikallisella linjurilla. Kuuden tunnin bussimatka kului varsin mukavasti. Bussissa ei juuri muita ollut meidän lisäksi, joten ehdimme esitellä rahastajalle kuvia Suomesta. Kolmenkympin lämpötilaan tottuneelle talviset kuvat Lauttasaaresta herätti vilun väristyksiä.
Ilman pientä kommellusta emme kuitenkaan selvinneet. Parin tunnin ajelun jälkeen saavuimme johonkin pienehköön kaupunkiin Kiinan puolella. Bussiasemalla rahastaja viittoi meille jotakin, jonka tulkitsimme lounastauoksi. Kaikki matkustajat katosivat autosta, joten mekin sitten poistuimme pihamaalle. Vessavisiitin jälkeen linjuri oli myös kadonnut paikasta, johon se oli meidät jättänyt. Ketään tutun näköistä matkustajaa emme nähneet haahuilemassa aseman pihamaalla. Hetken harhailtuamme kävimme lippujemme kanssa kyselemässä asemalta, onkohan kellään mitään tietoa bussistamme. Kukaan ei puhunut englantia ja eleistä päätellen ei myöskään tiennyt bussistamme.Puoli tuntia tuskailtuamme bussimme rahastaja ilmaantui pihamaalle ja kuljetti meidät kädestä pitäen linjuriin.
Tauon aikana bussi oli täyttynyt vihanneksista, sienistä ja voimakkaasti tuoksuvista yrteistä. Matkan aikana kuskimme toimitteli pieniä lähetyksiään eri kyliin. 

Rajamuodollisuudet sujuivat mukavasti. Kiinan puolella rajaa piti kantaa rinkat läpivalaisuun ja kuitata maastapoistumislappunen. Hetkeä myöhemmin saimme maastapoistumisleimat passeihin. Bussimme odotti meitä rajan toisella puolella. Muutama satametriä bussilla eteenpäin ja olimme vuorostaan Laosin rajalla. Rahastaja ohjasti meidät tiskille, josta sai haettua "on arrival"-viisumit. Yksi valokuva ja viisumihakemuspaperin allekirjoitus, 37 dollaria ja saimme passiimme uuden viisumin. Viisumitiskin jälkeen jonotimme vielä passintarkastukseen ja jatkoimme leimattujen asiakirjojen kanssa odottavaan bussiimme. Mikkoa jäi kismittämään se, että ruotsalaiset saavat Laosin viisumin viisi taalaa halvemmalla kuin me suomalaiset.

Laosin ja Kiinan rajalla maailma muuttui vähintään yhtä jyrkästi kuin Suomen ja Venäjän rajalla. Kiinan puolella olevat hyvät tiet ja ison rahan kivitalot puuttuivat täysin Laosista. Olimme saapuneet kehitysmaahan. Kivitalot puuttuivat, tilalla olivat laudasta ja banbusta rakennetut hökkelikylät. Ainoa yhdistävä tekijä näytti olevan loppumattomat rivistöt kumipuuta. 
Kiina on kuluttaa huomattavan osan kaikesta maailman luonnonkumista. Yunnanin puolella Kiinassa ja Pohjois-Laosissa on kaadettu suuria alueita sademetsää kumipuuplantaasien tieltä. Laosin puolella kumipuuplantaaseista on tullut maalaisille haluttu työnantaja, kun muitakaan vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Plantaaseja on rakennettu jopa luonnonpuistoihin ja ihmiset ovat muuttaneet työpaikkojen perässä plantaaseille. Talouden tiukat ajat näkyvät myös kumin kerääjien arjessa, sillä kumin kysynnän laskettua on myös kumista saatavat palkkiot laskeneet murto-osaan. 

Illan hämärtyessä saavuimme pieneen ja pölyiseen Luang Namthan kaupunkiin. Bussikuskin olisi pitänyt jättää meidät noin kymmenisen kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle bussiasemalle, mutta jostakin syystä saimme kyydin suoraan majataloomme. Olimme hämmentyneitä, mutta erittäin kiitollisia. Pääsimme tarjoamaan lahjus/kiitos-tarkoituksiin ostamaamme tupakka-askia kuskille ja rahastajalle.
Laosissa ja Kiinassa lähes poikkeuksetta käyttämämme bussiasemat sijaitsevat kaukana kaikesta ja aina kaupunkiin päästyään pitää alkaa ensitöikseen neuvottelemaan tuktuk-kuskien kanssa hinnasta. 

Luang Namtha on pölyinen pieni kylänen Pohjois-Laosissa. Yhdysvallat pommitti Luang Namthan vanhan kaupungin Vietnamin sodassa 1970-luvulla. Sodan jälkeen rakennettu "uusi" kylä oli sekoitus kommunistisen arkkitehtuurin helmiä ja lautahökkeleitä.  Itse kylässä ei sinänsä ole juurikaan nähtävää. Kylän tuntumassa sijaitsee Laosin vanhin ja suurin kansallispuisto, Nam Ha National Protected Area. Kylä tursusi länsimaisista turisteista, jotka mielivät samoilemaan viidakkoon. Kylästä löytyi vähintään kymmenen erilaista retkeilyfirmaa. Tarjolla oli useamman päivän selviytyjäleirejä viidakossa kuin myös skootterilla tehtäviä maaseutukierroksia. Mahdollisuutena oli yöpyä viidakossa puuhun rakennetuissa majoissa tai paikallisten heimojen kodeissa. Suurin osa yrityksistä oli mukana alueen ekoturismi-hankkeissa, joiden yhtenä tarkoituksena on tukea paikallisten heimojen mahdollisuuksia asia perinteisissä kylissään tiettömien taipaleiden päässä.

Retkitarjonta sumensi meidän silmät ja päädyimme harkitsemaan osallistumista pari päivää. Aloitimme alueeseen tutustumisen vuokraamalla fillarit ja suunnistamalla läheiselle vesiputoukselle. Matkaa putoukselle ei ollut kuin kuutisen kilometriä, mutta paahtavassa helteessä matka tuntui ainakin Annikasta varsinaiselta Via Dolorosalta. Iltapäivä menikin mukavasti ilmastoidussa huoneessa helteestä toipuessa. 

Luonnonpuiston läpi kulkee päällystetty laosilaisittain hyvä kuntoinen serpentiinitie Muang Singin kaupunkiin. Reittiä on kehuttu yhdeksi maailman hienoimmista moottoripyöräreiteistä, joten olihan meidän semmoinen päästävä ajelemaan. Aluksi oli tarkoitus vuokrata vain yksi mopedi, jolla kuljettaisiin reipas kuudenkymmen kilometrin matka. Jossain mielenhäiriössä Annika meni kuitenkin lupaamaan, että voisi EHKÄ kokeilla itsekkin ajelemista. Pienellä ajoharjoittelulla totesimme, että kyllä me kahdella mopedilla lähdetään taittamaan matkaa. Annikaa pelotti kovasti matkaan lähtiessä, mutta kummasti pelko vaihtui iloksi kaasutellessa hienoissa viidakko maisemissa. Viimeistään hymyn sai korviin tien varsilla meille iloisesti vilkkuttaneet pienet lapset.

Meitä oli ennakkoon varoitettu, että Muang Singissä ei ole mitään nähtävää. Tai jos on, siellä on pirusti kiinalaisia. Meitä ei moiset varoitukset peloittaneet. Ajattelimme, että kyllä yhden yön nyt missä vaan on. Kiinalaisetkaan ei juuri pelottanut kuukauden siedätyshoidon jälkeen. Karautimme mopoillamme iltapäivällä yhden tienoilla ja koko kylä vaikutti suljetulta. Lopulta löysimme yhden ravintolan, josta saimme nuudelikeittoa. Keiton voimin löysimme viihtyisän bungalovin keskustan tuntumasta. 
Majapaikan pihamaa oli mukavan vehreä puisto. Pölyiseen Luang Namthaan verrattuna paikka tuntui oikealta paratiisilta. 

Muang Singissä ei sinällään ole kovasti nähtävää. Kylä on rajakaupunki, josta pääsee niin Kiinan kuin Myanmarin puolelle. Kultaisen kolmion alueella tarinoiden mukaan yöaikaan liikkuu huumeet ja muut salakuljetettavat tavarat. Laos on yksi maailman suurimmista huumausaineiden tuottajamaista ja erityisesti Pohjois-Laosissa viljelyksiä löytyy. Emme törmänneet viljelyksiin, mutta noin vartin kaupungissa olon jälkeen meille oltiin jo kauppaamassa oopiumia. Jätimme tarjouksen käyttämättä. 
Jälkikäteen kuulimme, että innoikkaimmille  järjestetään mahdollisuuksia lähteä polttelemaan viidakon syvyyksissä sijaitseviin kyliin. 

Majapaikkamme pihamaalla tapasimme amerikkalaisen Michaelin, joka oli asunut Thaimaassa kuusi vuotta. Thai-kielen lisäksi hän osasi alkeet lao-kielestä. Opimme ymmärtämään paikallista kulttuuria uuden tuttavamme kautta paljon paremmin. Opimme myös muutamat lauseet laoa hänen kauttaan.
Illalla päädyimme lähteä kolmisin syömään. Ruokapaikan löytäminen oli yllättävän hankalaa puuhaa. Paikallisissa ravintoloissa oli tarjolla hyvin kattava valikoima erilaisten elikoiden sisälmyksiä. Halusimme kuitenkin syödä jotain muuta kuin grittattua sian suolta. Michael onnistui löytämään paikan, joka oli oikeastaan kiinni, mutta ravintolan emäntä suostui avaamaan meille paikan lyhyisen lirkuttelun jälkeen. 
Ravintola paljastui korealaistyyliseksi grilliravintolaksi. Pöydän keskellä olevaan astiaan tuotiin kasa hiiliä. Hiilten päälle laskettiin paistoastia, jonka keskellä oli tila lihojen paistamiseen ja reunoilla syvennys liemen keittämiseen. 
Michael opasti sitten meitä noviiseja paistamaan lihanpalaset ja keittelemään lihaliemessä kasvikset. Pääsimme maistamaan myös emännän paistamaa vesipuhvelin kuivalihaa.

Illan hämärinä tunteina Michael halusi maistattaa Mikolla laolao-viskiä. Lauantai-iltana puoli yhdeksältä oli jo Muang Singin yöelämä kuitenkin hiipunut, eikä avoimia ravintoloita tahtonut löytyä. Lopulta herrasmieskaksikko löysi kioskin, jossa myytiin tätä pontikan tyyppistä ilolientä ja bensiniä puolen litran muovipulloissa. Kioskinhoitaja rouva ei suostunut myymään juomaa pienemmissä erissä kuin pulloissa, joten olihan pullo sitten ostettava. Kymmeneltä kioski meni kiinni ja herrojen oli lopettava hyvin alkanut ilta. Tavoite oli kuitenkin saavutettu ja Mikko pääsi maistamaan laolaota.

Sunnuntai-aamun sarastaessa heräsimme iloiseen kukonlauluun. Kukonlaulun tienoilla lähdimme tutustumaan kylän aamutoriin. Torilta löytyi valikoimaa sipuleista ja porkkanoista aina oraviin ja koppakuoriaisiin. Me tyydyimme ostamaan pelkkiä hedelmiä ja aamupalanuudelikeittoa.

Toripäivien jälkeen lähdimme vielä kolmisin ajelemaan skoottereilla kyläteille. Kolmen mopedin letka päristeli muutaman tunnin. Pysähdyimme ihastelemaan maisemia ja herkuttelemaan paistetulla riisillä. Vesiputousvisiitin jälkeen hyvästelimme Michaelin ja lähdimme ajelemaan takaisin Luang Namthaan. Michaelista muistoksi meille jäi kymmenet erilaiset merkinnät Kaakkois-Aasian karttaamme. 

Luang Namthassa päädyimme ilmoittautumaan yhden päivän melontareissulle. Seitsemän tunnin melontareissulla pääsimme näkemään paljon sademetsää ja kuunnella viidakon ääniä. Mikko toimi kapteenina ja Annika yritti parhaan mukaan toimia moottorina. Hetkittäin kapteeni havaitsi pientä kapinaa laivan henkilöstön piirissä, mutta lopulta pääsimme kuitenkin ehjin nahoin ja märin vaattein maaliin. Muutaman kerran tosin kajakki pyörähteli ympäri koskia laskiessa. Tämän hetken suurin kysymys kuuluukin, viedäänkö tuleva oma kajakki Jämijärvelle, Virtasalmelle vai kenties Helsinkiin.