Maanantai-iltana oli aika sanoa hyvästit Nong Khaille ja koko Isaanin maakunnalle. Reilun kuukauden taon jälkeen pääsimme matkustamaan junalla. Olimme ehtineet Laosin pitkillä bussimatkoilla ja Kiinan mutkaisilla vuoristoteillä kaipailla siistejä yöjunia. Thaimaan yöjunat ovat kuulemamme mukaan tämän maailman kolkan parhaita.

Ensikokemuksemme thaimaalaisista junista ei ollut kovinkaan auvoinen. Hölmöinä olimme varanneet punkkamme ilmastoidusta vaunusta. Aasialaiseen tapaan ilmastointi oli säädetty kylmimmälle mahdolliselle, vaunun lämpötila oli siinä 18 asteen tietämillä. Villasukat olivat todella tarpeelliset. Punkat olivat hitusen liian lyhyet, joten kumpikaan meistä ei saanut suoristettu jalkoja yön aikana. Palellemisen ja lihasten puutumisen ohella Annika ehti valvoa torakoiden vuoksi. Juuri ennen nukkumaan menoa näimme ruskean toverin vipeltävän Annikan punkan vierellä seinällä.

Aamulla olimme heti kuuden jälkeen Bangkokissa. Olimme jo ehtineet unohtaa millaisia suurkaupungit ovat. Muutaman tunnin yöunien jälkeen kaupunki tuntui kuumalta, kostealta ja kaaottiselta. Kaikesta huolimatta pidimme uudesta kotikaupungistamme kovasti. Jokin tässä suurkaupungissa viehätti meitä. Kolmen päivän visiittimme maan pääkaupunkiin koostui lähinnä asiain toimituksista ja jätimme nähtävyyksien kiertelyn myöhemmäksi.

Ensimmäinen tehtävämme oli käydä anomassa Myanmarin viisumia lähetystöstä. Viisumihakemuksen jättämisessä kuluikin sitten melkein kolme tuntia. Saavuimme viisumitoimistoon puoli kymmenen tietämissä. Ohitimme satojen ihmisten jonon saadaksemme luukulta neljä hakemuslomakkeen. Täytimme lomakkeen ja asetuimme itse jonon jatkeeksi.
Hakemuslomakkeessa kyseltiin perinteisten henkilötietojen lisäksi isän kokonimeä, kahta viimeisintä työpaikkaa ja rotua. Matkasuunnitelmaa tai lentolippuja ei tarvinnut hakemukseen täyttää. Hakemuksen liitteeksi tarvittiin pari passikuvaa.
Lopulta pääsimme tiskille jättämään hakemuksemme ja saimme vuoronumeron seuraava jonotusta varten. Istuimme tovin odottamassa vuoroamme ja pääsimme jättämään passin ja maksamaan viisumimme. Viisumin hinta riippuu siitä, miten nopeaa palvelua halusi. Me otimme yhden päivän käsittelyllä, viisumi maksoi muistaaksemme noin 25 €.

Seuraavana päivänä saavuimme noutamaan passejamme. Muitakin jonottajia riitti. Kun Myanmarin herrasmiehet avasivat toimiston oven noin vartin myöhässä, rynni ihmiset sisään toisistaan välittämättä. Useampi kymmenen ihmistä yritti kerralla pienestä ovesta sisään. Ensimäiset eivät varmasti säästyneet mustelmilta. Lopulta mekin pääsimme toimistoon sisälle ja saimme noudettua passimme. Pääsemme jouluksi Myanmariin!

Bangkokissa oli kuuma. Kumpikaan meistä ei ole koskaan hikoillut niin paljoa kuin noiden muutaman päivän aikana. Lämpötila oli noin 35 astetta, ilmankosteus 85 %. Mikolle moiset lukemat sopivat hyvin, sillä olosuhteet muistuttivat etäisesti saunaa. Annika teki kuolemaa ja yritti vältellä ilmastoimattomia tiloja. Luulimme tottuneemme jo kuumuuteen, mutta olimme pahasti väärässä. 
Aina pienen päänsäryn ilmoitellessa itsestään muistimme, ettemme ole juoneet lainkaan tarpeeksi. Suomessa kolme litraa on riittävästi päivää kohden, näissä lämpötiloissa ei likimaillekkaan. Pikku hiljaa aloimme oppia juomaan riittävästi vettä. Havaitsimme hyväksi keinoksi sen, että vesipulloa kannetaan käsissä repun sijaan. Jos pullon pistää reppuun, ei sitä jaksa kaivaa sieltä tarpeeksi usein pois.

Pari kolme päivää suurkaupungissa kuluivat vauhdilla täydentäessä reissun aikana rispaantunutta vaatevarastoa. Mikko löysi uudet shortsit vanhojen liian suurien tilalle ja uuden kiinnikkeen GoPro videokameralle. Annikan matkakirjasto sai täydennystä Kaakkois-Aasian lähihistorian konflikteista kertovasta kirjasta. 

Shoppailun lomassa ehdimme kävelemään mielenkiintoisille Chinatownin kujille ja herkuttelemaan thai-keittiön maukkailla ruuilla. Chinatown on yksi kaupungin vanhimmista osista. Kapeiden kujien varrelta löytyi jos jonkinmoista yritystä ja rakennusratkaisua. Tässä kaupungissa saavat hurjimmatkin rakennusratkaisut ja viritykset kukkia rauhassa. Suomessa hienoimmat autot taitavat olla pääosin kehä III sisäpuolella. Thaimaan pääkaupungin kujilla ja kaduilla näimme huomattavasti vanhempaa ja huonokuntoisempaa mopoa, kuin koilisen maaseutupitäjissä. Maaseudulla mopedit olivat pääosin uudehkoja nelitahtisia Hondia, Bangkokin kujien mopedeista osa oli vielä vuosikymmeniä vanhoja kaksitahtisia. 

Chinatownissa pääsimme kokeilemaan matosopaksi ristimäämme jälkiruokaa. Kadunkulmaan eteemme pelmahti moposta tuunattu jälkiruokavaunu, jota ohjasti siisti puku päällä vanhempi herrasmies. Tumma puku yli kolmenkympin helteissä vaatii aikamoista sisuukkuutta ja arvokkuuden säilyttäminen noissa oloissa oli hatunnoston arvoinen suoritus. Välittömästi vaunun eteen kiiruhti lauma paikallisia jonottamaan. Hetken jonoa ihmeteltyämme selvisi että myynnissä oli jonkinlaista jälkiruokaa. Toki halusimme päästä osalliseksi tästä halutusta herkusta. Jälkiruoka tarjoiltiin lämpimänä ja oli ilmeisesti valmistettu riisistä. Olemme maistaneet samanlaista jälkiruokaa joskus aiemmin Helsingissä Thai Thai -ravintolassa. Nam!

Bangkokissa kokeilimme kaupungin kuuluisia tuktukkeja. Olo oli kuin jossain toimintajännärin takaa-ajokohtauksessa, kun yritimme pysyä kulkuneuvon takapenkillä. Tilannenopeus kaarteissa ja ohituksissa oli sen verran kova, ettei penkiltä tippuminen olisi ollut ihme. Tuktukin meno tuntui kuitenkin rauhalliselta, kun katselimme ohitsemme kaasuttelevia isoja moottoripyöriä. Ducatin Monsterit mourusivat ohitsemme yön pimeydessä.

Olimme tavanneet suomalaisia viimeksi yli kuukausi sitten Kiinassa. Bangkokissa tapasimme parikin kertaa kotimaan kansalaisia. Meistä tuntui todella kummalliselta puhua suomea. Olemme tottuneet siihen, että suomi on meidän kahden välinen salakieli ja kaikille muille puhutaan englantia, elekieltä tai fraasikirjaa apuna käyttäen paikallista kieltä. Myanmarin lähetystössä meidän edessä jonossa oli kaksi nuorta naista, jotka olivat lähteneet juuri parin kuukauden Thaimaa-Myanmar-Malesia-retkelleen. Hostellilla tapasimme tamperelaisen naisen, joka asui loskaisen syksyn Thaimaan eteläisillä paratiisisaarilla.
Olemme useamman kerran todenneet, että suomen kieli on erittäin pätevä matkustuskieli. Voimme aina juonia keskenämme suomeksi sotasuunnitelmia kaupustelijoita ja helppoheikkejä vastaan. Englantia, ranskaa tai saksaa puhuvilla ei vastaavaa etua pääse syntymään.