Meille riitti hikoilut kaupungeissa ja rannoilla. Lähdettiin etsimään Cameron Highlandsistä viileämpiä kelejä ja sademetsävaellusretkiä. Suomessa t-paitakelit alkavat siinä vaiheessa kun lämpömittari näyttää yli 15 astetta. Vastaavissa keleissä Malesian ylämailla tarvitsee pitkähiasen ja tuulitakin. Cameronin ylämailla lämpötila laskee yöllä lähelle nollaa ja päivällä kipuaa juuri ja juuri 25 asteen tietämille. Ylämaat ovat nimensä mukaisesti korkealla noin 1400 metrissä merenpinnasta. 

 

Cameron Highlandsissa on useampi keskustaajama. Me päädyimme länkkärituristien suosimaan Tanah Ratan kylään. Bussista ulos astuessamme meitä hiukan järkytti näkevämme. Luulimme opaskirjojen ja matkablogien perusteella saapuvamme vihreyttä hohkaaville teeviljelmille. Tanah Rata näytti todella rumalta turistikylältä. Kylään on rakennettu useita kymmeniä alppityylisiä mustavalkoisia kerrostaloja. Talojen julkisivut ovat täynnä valomainoksia ja ilmastointilaitteiden koneikkoja. Matkalla kylään olimme nähneet useamman laakson rinteet täynnä muovisia kasvihuoneita. Paikka vaikutti kaikelta muulta kuin kivalta vaelluskohteelta. 

Ankeus katosi mielistämme kuitenkin nopeasti tavattuamme majapaikkamme energisen emännän Jayn ja hänen poikansa Joshuan. Joshua istui melkein aina olohuoneen sohvalla katsomassa urheilua ja kaverilla oli käsittämättömän paljon tietoa kaikesta urheiluun liittyvästä. Nykyiset ja entiset suomalaiset formulakuskit ja jalkapalloilijat oli hallussa paremmin kuin meillä.

 

Jay antoi meille paljon vinkkejä vaelluksia varten. Hän mainosti sopivassa suhteessa oman firmansa reissuja sekä kannusti lähtemään omin päin reiteille. Päätimme osallistua kahdelle ohjatulle metsäretkelle ja tehdä omatoimisesti jaksamisen mukaan muita reittejä.

Ensimmäisenä päivänä kävimme testaamassa kuntoamme keskivaikealla reitillä. Etenemisemme oli kohtalaisen hidasta, sillä meillä riitti paljon ihmettelemistä viileässä, trooppisessa sademetsässä. Kaatuneet puiden rungot, liaanit, sammaleet ja villit orkideat pysäyttivät meidät tutkimaan luontoa ja räpsimään kuvia tämän tästä.

Suomessa metsäretkelle pitää aina ottaa hyvät eväät. Yritimme kysellä samassa majapaikassa majailleelta brittipariskunnalta reittien mahdollisista taukopaikoista. He eivät oikein tajuavan meidän urpoa kysymystä. Heidän ajatusmaailmassa kahden tunnin retkelle ei tarvitse ottaa repullista eväitä. Onneksemme löysimme reitin varrelta sadesuojan, jossa kelpasi evästä popsia. Makkaranpaistomahdollisuuksia ei sademetsästä löytynyt. Ei tosin löytynyt makkaraakaan.

 

 

 

 

 

Koko reissumme yksi kohokohdista oli opastettu retki sademetsään ja teeplantaaseille. Oppaamme Jayson oli paikallinen mies, joka oli vaihtanut lakimiehen hommat eräoppaan töihin. Kaveri oli asunut ylämaiden alkuasukasheimojen parissa ja tutustunut sademetsän eliöstöön hyvin tarkasti. Hän tunsi kasvit ja alueen historian. Hänellä oli sydämmen asianaan suojella paikallista luontoa. Pitkän päivän aikana opimme muunmuassa liaaneista, villimantelista ja inkivääristä uusia asioita. Jayson esitteli meille muun muassa puun, jonka lehdet ja marjat tuoksuivat suuvedeltä. 

 

 

 

Iltapäivästä hän johdatti meidät viidakosta teeviljelmille ja alkuasukkasheimon kylään. Teekasveja oli istutettu vieri viereen kukkuloiden rinteille. Näkymä oli hyvin samanlainen mitä olimme opaskirjojen sivuilla nähneet. Vihreän kaikki eri sävyt näkyivät laakson kasveissa. Oppaamme esitteli meille tarkoin teen viljelyn saloja. Pääsimme kuulemaan teekasveja vaivaavasta taudista ja oppimaan teesadon keräämisestä ja siihen käytettävistä työkaluista.

 

 

 

Alkuasukkaat eivät asu enää viidakossa puumajoissaan. Malesian valtio on rakennuttanut heimoille pieniä rivitaloasuntoja sademetsien lähettyville. Kylissä on sähkö, netti ja vesi. Valtio on rakentanut myös kylistä isompaan kylään päällystetyn tien. Lapset käyvät samaa koulua kuin muut paikalliset ja monet kylien asukkaista käy skootterilla päivätöissä. Elämä ei siis missään nimessä ole primitiivistä. Oppaamme keroi, että heimot ovat unohtaneet omat perinteensä muutettuaan kyläyhteisöönsä palveluiden äärelle. Oppaamme mukaan kylien rakentaminen oli kuitenkin valtion ainoa mahdollisuus pitää heimot hengissä. Aiemmin kuoleisuus oli suurta, sillä aina vain pienentyvissä viidakoissa ei riittänyt metsästettävää. 

 

Annikalle ohjattu retki oli suuri taistelu itsetunnon kanssa. Mikon vaatimuksesta neiti joutui ottamaan retkelle käyttöönsä vaelluskepin. Aluksi tuntui hyvin hölmöltä käyttää keppiä. Annika ei uskonut, että kepistä olisi oikeasti mitään hyötyä metikössä. Retken jälkeen oli kyllä pakko myöntää, että keppi helpotti menoa ryteiköissä melkoisesti. Keppi kulkikin mukanamme koko loppuviikon reissuilla. Mikko ei moista suostunut kuitenkaan ottamaan käyttöön.

 

Viikon toinen ohjattu retki suuntasi katsomaan Raflesia-kukan kukkimista. Raflesia on maailman suurin kukkanen, jota kasvaa vain muutamassa paikassa maailmassa ja meillä oli onnea sattua paikalle juuri kun muutama oli kukassa. Raflesia kukkanen on itseasiassa lähempänä sientä kuin kukkaa. Se on liaanien loiskasvi, joka yhteyttää hyönteisten avulla ja on keksinyt niiden houkuttelukeinoksi näyttää mädältä lihalta. Indonesiassa raflesiat myös haisevat siltä. Ei paras kukkanen ensitreffeille, mutta vaikuttava ilmestys joka tapauksessa. Raflesian kukinta kestää vain vajaan viikon. Kukka avautuu terälehti terälehdeltä parin vuorokauden kuluessa ja avonaisena kukkiva kukkaa pääsee ihailemaan vain muutamana päivänä. Kukinnan loputtua kukka tummuu ja mädäntyy. Kukkaloiston jälkeen pääsimme ihmettelemään paikallisten heimojen käyttämää puhallusnuoliammuntaa. Oppamme esiteltyä perusteet ammunnasta pääsimme vuorollamme kokeilemaan ampumista. Ase oli noin pari kolme metriä pitkä bambu-putki. Puhaltamalla putkeen nuoli lähti liikkeelle kohti maalitaulua. Meille riitti haastetta osua parin metrin päässä olevaan tauluun, mutta paikalliset metsästäjät saavat nuolen lentämään jopa 80 metriä ja osuvat tehokkaasti saaliseen kahdestakymmenestä metristä. 

 

 

 

 

Cameron Higland on todella suosittu kohde malesialaisille matkaajille. Paikalliset eivät matkusta ylämaille viilentymään tai vaeltelemaan. Tärkeintä on päästä shoppailemaan. Me suomalaiset ymmärrä toki tätä kaupungeista maalle suuntautuvia ostosreissuja. Matkaammehan mekin ympäri maan runsain joukoin Tuuriin. Malesialaiset eivät ajele tuntitolkulla hyvien tarjouksien perässä. Heitä kiinnostavat puutarhat. Ympäri ylämaiden laaksoja on rakennettu puutarhoja, jotka tuottavat mansikoita, kukkia ja vihanneksia. Viikonloppuisin mansikkaviljelmät täyttyvät paikallisista, jotka täyttävät autonsa mansikkalaatikoilla.

 

Maanviljelyllä on suuria lieveilmiöitä ylämailla. Alueella asuu noin 45 000 malesialaista ja arvioiden mukaan 30 000 laitonta siirtolaista mm. Myanmarista, Indonesiasta ja Bangladeshistä. Nämä siirtolaiset työskentelevät puutarhoilla. Ahneus on iskenyt viljeliöihin ja nämä ovat palkanneet laittomia siirtolaisia raivaamaan aina vaan uusia rinteitä sademetsistä. Raivaaminen on edennyt siihen pisteeseen, että sadekaudella on suuria mutavyöryjä. Viime joulukuussa kuoli kolme paikallista vyöryissä. Mutavyöryjen jälkeen alueen sulttaani on ottanut ylämaat erityistarkkailuunsa. Jokainen turisteja kuljettava bussi tarkastetaan erikoisjoukkojen voimin ja varmistetaan, ettei alueelle saavu lisää laittomia siirtolaisia. Meidän bussissa matkustajat olivat länsimaista ja Malesiasta, joten sotilas vain tarkisti ovelta matkustajat. Jos bussissa sattuisi olemaan esimerkiksi myanmarilaisia, joutuisivat he erityistarkastukseen. Siirtolaisten lisäksi sulttaani on lähettänyt tarkastajat tiloille. Tilojen maankäyttölupia on tarkastettu ja pinta-alan ylityksistä on rangaistu suurin sakoin. Paikalliset, joiden kanssa juttelimme tilanteesta, epäilivät, ettei sakot tai tarkastukset vie asioita oikeaan suuntaan. Viljelijät saavat lähes ilmaisella työvoimalla tuotetuista mansikoista sen verran rahaa etteivät pelkät sakot lannista.

 

Malesiassa on suuren muslimiväestön ohella useita muita uskontoja. Malesialaiset juhlivat näkyvästi useiden eri uskontojen juhlia. Täyden kuun aikaan tammikuun lopussa tai helmikuun alussa tamili hindut juhlivat Taipusan-festivaalia. Helmikuun kolmantena päädyimme seuraamaan tärkeää juhlaa Ringitin kaupunkiin muutaman kymmenen kilometrin päähän Tanah Ratasta. Tiesimme, että juhlaan kuuluu ihmisten lävistäminen ja ”vaellus” temppeliin lävistysten kanssa. Saavuimme Ringittiin hyvissä ajoin, joten ehdimme vierailla hindutemppelissä ja nähdä miten siellä valmistauduttiin juhlaan. Temppelillä oli muutamia pieniä lapsia, joiden hiuksia ajeltiin partaveitsellä pois. Kaljuun päänahkaan hierottiin keltaista sahramilta näyttävää ainetta. 

Temppeliltä lähdimme hiljakseen kävelemään kylän halki moottoritien vartta juhlan aloituspaikalle. Motarin varressa hiukan suomalaista levähdysaluetta muistuttavalla paikalla oli jo joukko parhaisiinsa pukehtuneita hinduja ja taolaisia. Tunnelma oli jännittynyt. Pienen odottelun jälkeen juhlapaikalle kannettiin koristeellisiä kehikoita. Ihmettelimme mitä nämä pömpelit mahtavat liittyä lävistysjuhlallisuuksiin. Paikalliset olivat uteliaita meistä. He olivat otettuja siitä, että olimme tulleet seuraamaan heidän tärkeää juhlaa. On ihmeellistä että he eivät kokeneet läsnäoloamme millään tavalla tungettelevana. Olisi vaikea kuvitella että Suomessa pyydettäisiin turisteja mukaan ihmisten tärkeisiin uskonnollisiin juhliin, kuten rippijuhliin. Juhlallisuudet alkoivat rumpujen pärinällä ja ihmeellisillä soittimilla. Aloimme erottamaan joukosta paidattomat miehet ja pojat, jotka olivat osallistumassa juhlaan. Jokainen heistä johdatettiin transsiin musiikin ja rukousten saattelemana. 

Kavereiden huojumisesta ja silmistä näki että olivat transsissa. Heille työnnettiin poskien, silmäkulmien ja kielen läpi metallipiikit, jonka jälkeen heille nostettiin aiemmin ihmettelemämme koristekehikot selkään. Selkään kiinnitettiin kehikoista pieniä koukkuja. Suorittajat lähtivät kävelemään painavat kehikot ja lävistetyn esineet mukanaan kohti temppeliä. Me seurasimme vaelluksen ajan yhtä suorittajaa. Hetkittäin hän oli hyvin pelottavaa seurattavaa. Toisinaan hän tanssi maaninen katse silmillään pitkin tietä toisinaan hän lähes lyyhistyi kehikon painon vuoksi. Temppelille päästyään mieheltä poistettiin lävistykset ja hän yhtäkkiä ”palautui” omaksi itsekseen.

Taipusan oli toisaalta pelottava, mutta oli toisaalta mahtavaa nähdä miten vahvoja suorittajat olivat uskossaan kohdatessaan kipua ja tuskaa vaelluksellaan. Tapahtuma oli lähes veretön ja seuraajat kannustivat suorittajia suorittamaan tehtävänsä kunnialla. 

Taipusan juhlallisuudet olivat Ringitissä kohtalaisen pienet muutaman sadan hengen juhlat. Kuala Lumpurin Batu Caveille juhlallisuuksiin osallistuu useita miljoonia ihmsiä. Pienen maalaispaikkakunnan juhlallisuuksissa pääsimme kokemaan ja näkemään tunnelman paljon lähempää. Kuala Lumpurin suuret väkijoukot tosin olisivat luoneet oman tunnelmansa.

 

 

 

 

 

Helmikuun kolmantena juhlittiin Taipusanin lisäksi Annikan synttäreitä. Mikko oli junaillut paikallisesta leipomosta banaanisuklaakakun majapaikalle. Hörpimme kahvit uusien ystäviemme Byronin ja Charlotten kanssa. Cameron Highlandsissa myydään kaikkea mahdollista mansikka-aiheista turistikrääsää. Annika ehti jo pelätä, että Mikko ostaa syntymäpäivälahjaksi kakun sijaan mansikkavillahatun tai mansikkatuhkakupin. Synttärisankari oli enemmän kuin tyytyväinen kun lahjaksi paljastui suklaata ja kortti. 

 

Tanah Ratassa söimme paljon intialaista ruokaa. Herkullisten Palak paneerien ja voikanojen ohella suosikiksemme muodustui tandoorikana. Olisimme voineet syödä jokaisella aterialla tandoorikanaa naan leivällä. Kananliha oli uskomattoman pehmeää. Suunnitelmissa on testata kesällä omaa versiota ruokalajista. Marinadireseptejä otetaan kokeneemmilta vastaan :)