Retkikuntamme jatkoi matkaa kohti Ho Chi Minh Cityä. Muutaman jäjellä olleen Vietnamin päivän tarkoituksena oli keskittyä vaatehuoltoon ja herkutteluun. Kaupungin suuret nähtävyydet eivät kumpaakaan innostaneet, joten päädyimme kirjoittelemaan blogitekstejä, pyykkäämään ja etsiskelemään hyviä ravintoloita.

Annika oli ottanut mukaan vanhan matkailulehti Mondon, jossa oli juttu Ho Chi Minh Cityn parhaista katuruokaa tarjoavista ravintoloista. Hinguimme päästä testaamaan lättyjä, pannukakkuja, lihapullia ja patonkeja. Lihapullien etsintäreissu epäonnistui ja näi nämä pohjoisen Vietnamin herkut testaamatta. Lihapullien sijaan päädyimme ravintolaan, joka tarjoili erilaisia rapuja. Paistetut kevätkääryleet ja riisit olivat saaneet seurakseen herkullisista taskurapua. 

2014-11-30_18_06_03.jpg

2014-11-30_18_02_48.jpg


Pannukakkujen ja lättyjen etsintäretki onnistui suotuisammin. Juuri Mondossa mainittua paikkaa emme löytäneet, mutta hostellimme työntekijä vinkkasi meille paikan, joka on paikallisten kesken suosittu. Tilasimme pieniä pannukakkuja katkaravuilla ja suurempia lättyjä katkarapu-possu-kookos täytteellä. 

2014-12-12_16_54_22.jpg


Vietnamilaisia lättyjä ei tehdä ternimaitoon tai edes kaupan punaiseen lehmänmaitoon vaan kookosmaidolla maustettuun riisitaikinaan. Lättyjä ja pannukakkuja syödään ilmeisesti vain suolaisten täytteiden kanssa. Letut olivat sen verran maukkaita, että seuraavana päivänä oli pakko ostaa kadulla lettuja paistaneelta rouvalta niitä lisää.

2014-11-30_17_50_28.jpg


Mondon jutussa kehuttiin yhtä täytettyjen patonkikioskia koko Vietnamin parhaaksi. Me halusimme käydä testaamassa sen. Paikka oli ilmeisen suosittu, sillä jo kahdeksalta illalla kioskin pitäjä myi meille ei-oota. Vietnamilaisten herkkujen sijaan päädyimme Burger Kingiin hampurilaisille. 


Yrityksemme herkutella matkailulehden suosittelemissa paikoissa epäonnistui, mutta onneksemme löysimme loistavia makuja muualta. Myös hampurilainen ja ranskalaiset maistuivat erittäin hyviltä pitkän taon jälkeen. 

Yhtenä päivänä kävellessämme majapaikkaamme kohti puistossa meidät pysäytti englantia puhuva nuori mies. Ensimmäinen ajatuksemme oli se, että nyt joku yrittää huijata meitä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut huijaus vaan kaveri oli paikallinen yliopisto-opiskelija, joka halusi kehittää kielitaitoaan. Hetken hänen kanssaan juteltuamme seuraamme liittyi kolmekymppinen nainen. Hänkin halusi jutella meidän kanssaan. Kielikurssit ovat paikallisille aivan liian kalliita, joten he yrittävät kehittää kielitaitoaan puhumalla turistien kanssa puistoissa. Annikan kanssa jutelleella naisella taisi kielitaidon lisäksi hakusessa olla ulkomaalainen mies, jonka kanssa pääsisi matkustelemaan. 

2014-11-30_17_54_30.jpg


Rohkeita tyyppejä nämä vietnamilaiset. Meistä kummallakaan ei riittäisi rohkeus pysäytellä turisteja Helsingissä, saatika yrittää kehittää omaa kielitaitoa heidän kanssaan. Erilaisten retkien kautta tapasimme Vietnamissa useamman meitä hiukan nuoremman englanniksi opiskelevan nuoren. Heillä kaikilla oli hyvinkin vietnamilainen aksentti, mutta jokainen oli todella rohkea puhumaan. Suomessa kovin usein nälvitään, jos puhujalla on suomalainen aksentti englantia puhuessaan. Aksentilla ei ole mitään merkitystä, jos vastapuoli ymmärtää mitä toinen sanomassa. 

Ostimme markkinoilta aivan varmasti aidot G-Shockin kellot. Tinkaamisen jälkeen parin sadan kellot saatiin kympillä. Annikan kello hajosi heti ensimmäisenä iltana. Kiukkaan Hienomekaniikkapaja jouduttiin kutsumaan hätiin. Onneksi Mikko oli ottanut laajan valikoiman työkaluja ja taas pienen toimenpiteen jälkeen kello tikitti komeasti eteenpäin, hetken. Kellossa on viisareiden lisäksi digitaalinen näyttö, joka toistaiseksi toimii moitteitta.

Teimme aikamatkan 1970-luvulle vierailemalla Reunification Palacessa. Palatsi on entinen Etelä-Vietnamin presidentin palatsi. Rakennus on rakennettu 1966 ja edustaa aikakauttaan oikein mainiosti. Rakennus on jätetty näyttämään siltä, miltä se näytti vuonna 1975 kommunistien vallatessa rakennuksen Vietnamin sodan tuoksinnassa. Rakennuksen bunkkeri oli erityisen kiinnostava kaikkine vanhoine radiolaitteineen, tilannehuoneineen ja hätämajoitustiloineen. Palatsin pihamaalla oli kopiot sodan aikaisista tankeista ja hävittäjistä. Meille ei selvinnyt miksi palatsista oli tehty nähtävyys, mutta siitä huolimatta oli erittäin mielenkiintoista päästä käymään tässä rakennuksessa.

2014-12-09_12_44_23.jpg

2014-12-09_12_44_40.jpg

2014-12-09_12_45_11.jpg

2014-12-09_12_46_01.jpg

2014-12-09_20_52_12.jpg

Ho Chi Minh City jäi taakse ja lähdimme jälleen lentäen eteenpäin kohti Kambodzaa ja Phnom Penhiä. Löysimme halvat lennot Quatar Airlinesilta ja päädyimme kokeilemaan tätä viiden tähden lentoyhtiötä. Matkustusmukavuus oli kyllä aivan eri tasolta kuin Finnairin tai halpalentoyhtiöiden lennoilla. Matkustamohenkilökuntaa oli miltein saman verran kuin matkustajia. Meille tarjoiltiin mehua ja vettä odotettaessa koneen nousua. Koneeseen siirtymiseen oli varattu tunnin verran, eikä koneessa ollut muulloinkaan minkäänlaista kiireen tuntua. Lentoyhtiöissä on eroja. 

Phnom Penhissä ostimme viisumit lentokentältä ja jatkoimme matkaa majapaikkaamme tuk-tukilla. Lentokentän pihamaalla meitä oli vastassa majapaikkamme tuktuk-kuski nimikyltin kanssa. Lentokentälle jäikin sitten kaikki luksus, mitä tästä kaupungista löysimme. Jälkikäteen voimme rehellisesti sanoa inhonneemme Phnom Penhiä. Kaupungissa sattui liian monta epämiellyttävää sattumaa.

Ensimmäisenä iltana päädyimme syömään keittoa ravintolaan, joka oli täynnä paikallisia. Paikallisten lisäksi ravintola oli täynnä torakoita. Torakoita juoksenteli lattioiden lisäksi pöydillä ja astioissa. Muutama torakka löysi Mikon kaljuuntavan päälaenkin. Ruoka oli edessämme emmekä kehdanneet lähteä keskenkään menemään. Söimme kiukulla ja lähdimme pikaisesti pois. Emme halua ajetella kuinka monta elikkoa meidän porisevassa soppapadassa lillui.
Heti ravintolasta lähdön jälkeen alkoi kaatosade ja meidän lisäksi sateessa pinkoi isoja rottia ympäriinsä. Ei siis mikään paras ensikosketus kaupunkiin. 
Jottei uni olisi tullut liian hyvin silmään Mikko havaitsi sängyissämme lukuisia lutikoita. Aamulla majapaikkamme lupasi pestä meidän kaikki tavarat ja sängyt. Rivien välistä saattoi ymmärtää, että heidän mielestään me olimme tuoneet mukanamme lutikat. Pesuista huolimatta illalla sängystä löytyi edelleen lutikoita. Majapaikkamme väitti entistä kovemmalla äänellä, että lutikat ovat meidän tuomia. Meillä alkoi keittää. On hyvin mahdollista, että kolmen kuukauden aikana olisimme saaneet ei toivottuja vieraita rinkkoihimme, mutta tuskinpa lutikat hyppäävät pesussa olevista rinkoistamme pestyjen sänkyjen lakanoiden väliiin. Saimme tarpeeksi syyttelystä ja lähdimme päivää etukäteen jatkamaan matkaamme. 

2014-12-12_18_16_22.jpg

Ehdimme parin päivän aikana kuitenkin hiukan tutustua kaupunkiin. Tutustuminen oli sinänsä vähän hankalaa, koska kaupungissa ei ollut juuri lainkaan jalkakäytäviä. Joka paikkaan piti kulkea tuktukilla. Jos yritti kulkea jalan pienenkin matkan, sai koko matkan kieltäytyä tuktuk-kuskien kyytitarjouksista.  Tuktukin tai vaikka hedelmien ostaminen vaatii aina teatraalisen tinkausoperaation. Tinkaaminen on tullut meille hyvin tutuksi reissun aikana. Alkureissusta olimme vielä aika noviiseja ja kauppiaat olivat todella tyytyväisiä kaupoista. Nyt osaamme hanskata tinkaamisen paremmin. Riittävällä määrällä kauppapaikalta poistumisia saamme useasti hedelmät, tuktukit ja muut kaupat kohtuuhintaan. Emme tietenkään lähellekkään paikallisten hintatasoa, mutta kuitenkin halvemmalla kuin lähtöpyynti.
Toisinaan tuntuisi vaan niin paljon helpommalta, että olisi valmiiksi kiinteät hinnat. Suomeen palattuamme alamme varmasti tingata myös Kankaanpään ja Pieksamäen toripäivillä.

2014-11-30_17_48_41.jpg

Phnom Penhin tärkeimpiä nähtävyyksiä on punakhmeerien hirmuhallintoon liittyvät Killing Fieldsit (kuoleman pellot) ja Tuol Sleng. Me vierailimme vain kidutuskeskus Tuol Slengissä eli S-21:ssä. Annikan psyykkeelle siinäkin oli riittävästi kauheuksia käsiteltäväksi. S-21 on vanha koulu, jonka punakhmeerit muuttivat vankilaksi. Vankilan jälkeen vangit kuljetettiin teloitettavaksi Killing Fieldseille. Kiertelimme rakennuksissa ja pyhtyimme helposti kuvittelemaan esillä olevien valokuvien ja tekstien kautta kaikki kauheudet, mitä seinien sisäpuolella oli tapahtunut 1975 -1979.

2014-12-09_12_48_40.jpg

2014-12-09_12_49_22.jpg

2014-12-09_12_46_55.jpg


Jälkikäteen on hirveän hankala ymmärtää miten punakhmeerien ajatusmaailma on saanut hymyilevien ihmisten Kambodzassa kannatusta. Historiaa hiukan tutkimalla olemme todenneet, etteivät olot ennen kommunistisia punakheemerejäkään valtiossa olleet kummoiset. Ranskalaisten lähdettyä Indokiinasta uuden Kambodzan valtion johdossa oli kuningas, jonka johtamistavat eivät varmasti miellyttäneet kouluja käymättömiä kansalaisia. Aluksi kommunistien lupaukset tasa-arvoisesta valtiosta varmasti miellytti monia. Lopulta kansalaisilla oli vaihtoehtoina yrittää pelastaa oma henki liittymällä kiduttajiin tai joutua vankileireille. Jotain kummallista meissä ihmisissä on, että pystymme tekemään julmia tekoja toisillemme.
Punakhmeerien johtoa ei ole juurikaan saatu vastuuseen rikoksistaan. Kambodzan sisällissota kesti kolmisenkymmentä vuotta ja vasta aivan 1990-luvun lopussa punakhmeerit antautuivat. 1970-luvun johtajista suuri osa on jo ehtinyt kuolemaan. Oikeuden eteen on saatu vain ns. pikkurikollisia.  

S-21 jälkeen halusimme jatkaa matkaa kohti kuninkaan palatsia. Otimme lennosta tuktukin ja tinkaamisen jälkeen sovimme hinnaksi 2 dollaria. Paikan päälle päästyämme hinta olikin kuskin mielestä kolme taalaa. Me maksoimme vain kaksi ja poistuimme paikalta. Mikko osti liput nähtävyyteen ja hetken pällistelyn jälkeen totesimme olevamme palatsin sijasta Kansallismuseossa. No katselimme muinaiset jäänteet ja ihastelimme muinaisten khmeerien taidetta ja toki hiukan kiroilimme tuktuk-kuskia.
Löysimme jalkaisin palatsinkin, mutta Annikaa ei laskettu sisään sopimattoman t-paidan vuoksi. Meillä oli tiedossa kyllä, että palatsilla ollaan kohtuu tiukkoja vaatetuksen suhteen, mutta aamun lude-episodi oli saanut meidät unohtamaan asian. Palatsi ja sen puutarha jäivät näkemättä.  Epäonnemme tuntui jatkuvan  läpi koko Phnom Penhissä oleskelun ajan.. 

Kaikkien pienten ärsyttävien juttujen ohella Phnom Penhissä oli myös mukavia asioita. Pääsimme ensimmäisen kerran elokuviin reissun aikana. Emme olleet etsinnöistä huolimatta löytäneet Vientianesta, Ho Chi Minhistä tai Nong Khaista leffateatteria, joka näyttäisi mielenkiintoisia elokuvia. Tai pikemminkin mielenkiintoisia elokuvia jollakin meidän ymmärtämällä kielellä. Kunkin maan kansalliset elokuvat olisivat olleet varmasti kokemus, varskinkin ilman tekstitystä.  Phnom Penhissä pääsimme leffaan tuijottelemaan mainiota Interstellar tieteiselokuvaa. Elokuvien suurkuluttajille maistuivat popparit, kola ja loistava elokuva. 

2014-12-12_16_55_21.jpg


Kunkin maan kansallisia ylpeydenaiheita elokuvan muodossa olemme päässeen katselemaan niin lautoissa kuin linjureissakin. Annikasta on reissun aikana paljastunut varsinainen kukkahattutäti elokuvien ikärajojen suhteen. Leffat ovat useimmiten hyvin väkivaltaisia. Suomessa moisia pätkiä ei näytettäisi ennen ilta yhdeksää telkkarissa.

Phnom Penhissä ikävöimme kovasti mukavaa Vietnamia. Harmitti miksi olimme lähteneet kauniista maasta tämmöiseen pölyiseen ja rupuiseen paikkaan. Kaupunki muistutti meitä kovasti Ulan Batorista. Ymmärsimme hyvin, miksi amerikkailainen tuttumme Sam oli verrannut kaupunkia rumaan märkään koiraan.
Toisinaan tekee hyvää vierailla ei niin mukavissa paikoissa. Hyvät kokemukset tuntuvat kaksin verroin paremmilta, kun välillä kaikki ei ole niin kovin mukavaa.

Ennen lähtöämme Phnom Penhistä "hyvästelimme" Mekong-joen. Melkein kahden kuukauden ajan olemme seurailleet joen uomia ja ihmetelleet joella kulkevaa liikennettä. Seuraavaksi otamme suunnaksi rannikon ja Bangkokin.

2014-12-09_12_49_55.jpg